Tapahtumia kerrakseen

Eilen matkattiin koirien kanssa kohti Someroa. Lähtötohinoissa oli taas omat puuhansa. Monta kassia oli menossa kämpästä ulos ja siinä samassa myös koirat. Mulla siis on tapana viedä aina kaikki kerralla ja nytkin oli selkäreppu, pussiin pakattu tuoli olalla ja samoin käsilaukku, matkalaukku toisessa kädessä, koirat ja niiden muonat ja roskapussitkin vielä päätin samalla kerralla viedä. No, matkaan päästiin kuin päästiinkin vaikka siinä lähtötohinoissa jäi Jessellä tassu oven väliin, mut onnex ei sentään mitään vakavampaa tapahtunu :).

Jesse taas tapansa mukaan stressasi autossa, vaikka annoin noita aputippoja aika tiuhaan tahtiin eläinten luontaisterapeutin ohjeiden mukaan. Tällä hetkellä tuntuu, että ne on ihan hyödyttömiä sille. Mulle niistä sen sijaan on ollut apua, jos joku tilanne tai asia on stressannu :). Eilen illalla jo aloin jännittämään tämän päiväistä näyttelyä ja siihen jännitykseen niitä tippoja otin ja jännitys laukesi todella hyvin ja sain yönikin nukuttua kunnolla :).

Aamulla sitten pääsimme matkaan noin 8.45 paikkeilla. Jesse jäi mun vanhempieni seuraksi siksi aikaa. Mulla ja Lucalla taas matka suuntasi ensin kohti Saloa, josta Piihovin pihalta poimin kaverini Anun ja Jennin matkaan mukaan ja sieltä sitten suuntasimme Helsinkiin. Kaapelitehtaalla oltiin joskus 11.30 paikkeilla.

3 Schapea oli ilmoitettu, mutta Luca oli ainut, joka oli paikalla. Rakennearviota lähdettiin hakemaan, mutta täytyy sanoa, että hienosti meni, vaikka mulla ei mitään tavoitteita ollutkaan. Pek 1, kp ja Rop -pentu on ihan hieno saavutus :)! Mä kyllä aattelin, että tuomari sanoo rakenteesta, että on liian raskas, mut ei se maininnu ees sinne päinkään.

Luca esiintyi hienosti kehässä. Kulki nätisti mun vierellä häntä pystyssä ja tuomarillekin oli oikein kiltti. Ei yhtään yrittäny hyppiä vastaan ja riehua vaan antoi oikein kiltisti katsoa silmät ja hampaat ja muutenkin tutkia :). Tassuja mä jouduin kyllä asettelemaan, kun seisominen ei vielä oikein kunnolla luonnistunu muuten. Sitä siis täytyy yrittää vielä treenailla.

Ilman kommelluksia ei kuitenkaan tästä päivästä selvitty. Helsingistä selvittiin muutaman "mutkan" kautta takaisin Somerolle, jossa Jesse oli meitä kuulemma ajoittain kaipaillu. Oli käyny katsomassa aina välillä rappusilla, että missä ne oikein on ja oli ollu vähän hämillään, kun mä olin ottanu vaan Lucan mukaan, enkä häntä ollenkaan. Voi pientä :(. Kyllä mä sille kourallisen lihapullia annoin ja rapsutukset lohdutukseksi, kun tulin ja niin innoissaan se oli ja häntä vaan pyöri, kun se tervehti koko konkkaronkkaa, eli mua, Lucaa, Anua ja Jenniä :)!

Siinä sitten söimme meillä ja aloimme tekemään lähtöä takaisin Turkuun. Mä pakkasin koirat autoon, laitoin avaimen auton suulle, mutta en vielä käynnistäny autoa. Sitten mä laitoin auton oven kiinni, kun oli suunnitelmissa vielä mennä hakemaan jotain sisältä ja siinä samassahan sitten Luca hyppäsi etupenkille ja laittoi auton ovet lukkoon. Siinäpä sitten episodi syntyikin :D. Anu ja Jenni lähtivät jo takaisin Turkuun ja mä jäin miettimään mun vanhempien kanssa, kuka sais auton ovet auki. No, mun vanhemmat soitti tutulle autonkorjaajalleen, josko se saisi tiirikoitua oven auki ja mä lähdin huristeleen Turkuun hakeen vara-avainta siltä varalta, ettei sitä saataiskaan auki ja koko ajan mä surin noita koiria, kun ne joutui siellä autossa ootteleen ulkona, mut eihän niillä siellä mitään hätää ollu. Mä olin päässy jo melkein Piikkiön kohdalle, kun mun äitini soitti ja sanoi, että auton ovet on nyt auki, että käänny vaan takasin. Oli ihana helpotus :).

Nyt sitten olen jo turvallisesti takasin täällä kotona Turussa ja koirat nukkuu tyytyväisinä lattialla. Luca tapansa mukaan selällään tassut kohti taivasta :).

Ehkäpä taas jotain opin, enkä enää ikinä jätä avaimia auton suulle missään tilanteessa!

Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt on kaksi onnellista koiraa ja heidän emäntänsä levollisina kotona ja emäntä häipyy pikkuhiljaa yöpuulle.