Kuulumisia ja Sonisphereä

Aikaa vierähtänyt niin rutkasti viimisestä blogitekstistä.... Mistähän sitä aloittais.....

Kesälomia ollaan tässä pidelty ja nyttenkin olen lomalla. Edellisellä loman pätkällä aloitin koirien kanssa rallytokon. Todella hauska laji :) ! Mua juurikin kiinnostaa koirien kanssa harrastaa jotain sellasta missä ei vaadita "täydellisyyttä" ja jossa on kuitenkin paljon aivotoimintaa mukana ja jonka kautta voi parantaa kontaktinottokykyä. Siispä rallytoko on justiinsa meiän juttu. Harmi ettei sitä harrasteta missään seurassa säännöllisesti :(. Onnex sentään saan Anusta treenauskaverin heti, kun se on Millan kanssa suorittanu alkeiskurssin loppuun. Päästään sit yhessä jatkokurssille. Täytyis tuo tulostin vaan saada toimimaan, että sais kaikki taulut tulostettua netistä. Rally siitäkin kiva, että radan voi rakentaa itse.

Tokoagi -kurssille olisin halunnut myös, mutta homma kaatui siihen, että eivät ottaneet kurssille yhtä omistajaa kahden koiran kanssa. Mä kun en halua enää työpäivän jälkeen jättää toista yksin kotiin, kun toisen kanssa treenailen, enkä hoitoon olis kaikille päiville kuitenkaan saanu toista ja treenipaikalla ei noista kumpikaan jaksa oottaa täysin hiljaa narun päässä tunnin vertaa, eikä se olis ollu ees kovin fiksuakaan sitä koiralta vaatia. Enkä myöskään saanu ohjaajaa toiselle koiralle niin noihin kaatui koko homma mikä sinänsä oli tosi harmi :(. Täytynee yrittää josko johonkin muualle otettais yx omistaja kahden koiran kanssa.

Viime viikonlopun poitsut olikin Somerolla mun vanhempien luona, kun ite olin Porissa. Oli sekin kokemus se Porin reissu. Kaveriporukalla lähettiin ja enimmäkseen pareittain liikuttiin alueella Sonispheressä, kun ei millään kaikki pysyny samassa kasassa. Hyvä kuitenkin, ettei kukaan ollut yksin. Se myrskyn kokeminen olikin jotain aivan ainutlaatuista. Mä olin kaverini siskon Johannan kanssa mun 34 vuotta vanhan vauvapeittoni alla suojassa ylhäällä anniskelualueella laulellen lasten sadelauluja ja just suoraan myrskyn silmässä. Ei auttanu nousta seisomaan, eikä lähtee yhtään mihinkään. Se ei olis ollu ees fiksua. Fiksua oli olla kyyryssä ja antaa taivaan lyödä tulta ja syöstä rakeita. Paritonniset roskikset lenteli ilmaan, kuten rautapulteilla kiinni maassa olleet aidatkin. Kojut hajos ja lähti tappeineen irti ja lavojen rakenteet ja pressut lenteli. Lujan kiitos ei oltu kakkoslavan edessä! Yx facekaveri oli ja kertoi, että pelkäs kuolevansa.

Myräkän jälkeen festarit keskeytyi 1,5 tunniksi, eikä tiedetty kuka jatkaa ja millon. 40 loukkaantui ja viime tiedon mukaan niistä 1 on nyt kuollu saamiinsa vammoihin sairaalassa. Fiilis oli melkoisen apaattinen tuon myräkän jälkeen ja porukka kulki pää painuksissa. Onnex ei omista ystävistä kukaan loukkaantunu enkä itekään. Ehkä oli sujelusenkeleitä matkassa.... Suunniteltiin meinaan Johannan kanssa, että mennään Iggy kattoon lavan eteen, mut sit just ennen sitä Slayerin jälkeen räjähti taivas. Arvatkaa vaan oltiinko hiukkasen märkiä....... ! Mötley oli ainut peruuttaja, eikä siinä olis ollu mitään järkeäkään, että olisivat lavalle tulleet. Eivät olleet ees ehtineet vielä Poriinkaan ja kun kerran kamat oli paskana niin eipä olis ollu mitään järkee tulla paikanpäällekään. Iggy ja Alice olivat jo ehtineet Poriin. Iggy veti muutaman setin akustisesti päälavalla (kakkoslava hajos kokonaan) ja Alice lainas Slayerin kamoja. Maiden ei ollu ehtiny vielä ees laskeutuun Suomen kamaralle. Niitten roudarit kyllä ja kone oli hajonnu sit lentokelvottomaan kuntoon myrskyn tähden. Maiden veti kyl ihan hyvän setin vaikka melkein 2 h myöhässä pääsivätki aloittaan eikä Dickinsonkaan loukannu itteään vaikka liukastuikin reippaasti selälleen liukkaalla lavalla. Loppu hyvin, kaikki hyvin vaikka olikin suuri pettymys, ettei Mötikkää nähty, kun sen tähden tultiin, mut ens vuonna sit....

Poitsut oli ollu kiltisti mun vanhempien luona. Jesse kuulemma oli vaan kovin ikävöinyt ja se oli onnesta ihan soikeena, kun tulin niitä hakemaan. Se hyppi ja pomppi ja riehui ja heilui taas koko koira :D. Somerolla se oli ollu kuulemma paljon aidan vieressä mua oottelemassa ja maannu pensaan alla. Epäilen kyllä, että se vaistosi ukkosen ja makaili siksi pensaan alla turvassa, vaikka ukkonen ei sielä juuri ollutkaan. Eläimet sen kuitenki helposti vaistoo.

Luca taas oli ollut oma touhukas ittensä. Oli juossu paljon omenoiden perässä. Rakastaa niillä leikkimistä.

Huomenna mennään sitten Lucan kanssa kehään Raisiossa. Saas nähdä mitä tuomari sanoo. Nyt lopettelen tähän kirjoitustani...

Harrastushaaveita

Kesäloma kolkuttelee jo ovella. Muutaman päivän, kun jaksaa vielä puurtaa niin sitten lähetään lomille lomps :) ! Kesän aikana olisi paitsi tarkoitus käydä Lucan kanssa joissakin näytelmissä niin aloittaa myös kummankin koiran kanssa ihan uusi harrastus. Mua meinaan kiinnostaa rallytoko. Siinä pystyy niin hyvin harjoittamaan kontaktia koiran kanssa. Etenki Jesse olis varmasti elementissään, koska se nauttii suunnattoman paljon tokoilusta. Kummankin kanssa olis ihan suunnitelmissa, että päästäis kilpailutasolle asti, joten jatkokurssille mennään sitten myös mukaan. Koiranomi Riikka Sulantaus toimii ohjaajana. Kaiken lisäx treenit olis meillä mitä ilmeisemmin ihan kävelymatkan päässä :).

Katselin myös noita muita kursseja Riikan sivuilta ja Lucan kanssa tekis kovin mieli ilmoittautua myös flyball kurssille sitten, kun ne alkaa. Se on niin pallohullu koira ja kaiken lisäx erittäin vikkelä jaloistaan.

Lucasta olis myös tarkoitus yrittää leipoa tänä vuonna Suomen muotovalio ja eka mahdollisuus siihen on sitten erkkarissa elokuussa. Sen jälkeen ehkä tulee olemaan näyttelyrintamalla hiljaisempaa (vaikka ei siis nytkään olla kovin aktiivisesti käyty), ellei sitten innostuta käymään tuolla rapakon takana Tallinnassa muutamassa näytelmässä myös. Kuitenkin mua kiinnostaa paljon enemmän kaikenlainen muu hauska toiminta noiden kanssa. Mulle ei koira ole koskaan ollut eikä tule olemaankaan vain näyttelytähti vaan ennenkaikkea rakas perheenjäsen ja lemmikki, jonka kanssa voi tehdä ja touhuta kaikkea kivaa. Onhan noissa näytelmissäkin tietty kiva käydä, mutta enemmän koira nauttii, kun sen kanssa touhuaa kaikkea mistä sille riittää aktiviteettia ja se kai se pitäisikin olla enemmän tärkeetä, kuin näytelmät.

Sepä Schapendoesissa juuri onkin hauskaa, kun sen kanssa voi tehdä kaikkea kivaa ja se on aina valmis toimimaan :) ! Meillä aktivointi perustuu tällä hetkellä kotitottikseen ja naksutteluun, koirakavereiden kanssa riehumiseen, lenkkeilyyn, pellolla juoksemiseen, merellä polskimiseen, maastosta namien hakemiseen, temppuiluun ja millon mihinkin mitä mieleen vaan juolahtaa. Mielikuvitukselle ei siis ole mitään rajaa vaan ihan kaikenlaista hauskaa touhutaan keskenään ja porukassa :).

Tokoagiakin ehkä aloitellaan tässä tulevaisuudessa.... Niin ja kaikki mitä aloitetaan niin niissä tähdätään kilpailuihin sitten myös ihan kummankin koiran kanssa.

Käytiin tässä välissä poitsujen kanssa rannalla. Hanna tuli Awan ja Kitan kanssa mukaan. Poitsut oli jo ihan täpinöissään, kun kuulivatkin Awan ja Kitan nimen :D ! Todettiin Hannan kanssa, että ei me voida nykyään enää edes tien toiselta puoleltakaan enää ohi kävellä, kun koirat tunnistaa heti toisensa :D. Olisivat varmasti ihan hölmistyneitä, jos ei mentäiskään moikkaamaan :D.

Rannalla pääsi sitten koirat lutraamaan kunnolla vedessä ja kaikilla oli niin mukavaa :) ! Aurinko paistoi täysillä ja taivas oli melkein pilvetön. Lucakin taisi jopa hiukan oikein uidakin, mutta ei uskaltanu kovin syvälle mennä. Jesse taas tapansa mukaan rakasti kieriä hiekassa. Ensin se meni kokonaan veteen ja sieltä juoksi hiekkaan kierimään.

Noiden poitsujen erilaisuus tuli kyllä myös taas esille. Jesse saattaa helposti lähteä hortoileen omille teilleen, ellei sitä pidä kunnolla silmällä. Pidin sitä kyllä vapaana, mutta kytkin sen sitten hihnaan kiinni, kun se alkoi taas osoittaa liikaa itsenäisyyttään ja itsepäisyyttään. Luca taas oli koko ajan lähettyvillä. Ei edes yrittänyt lähteä mihinkään ja luoksetulot oli joka kerta lentäviä. Ohi kulkeville ihmisille piti hiukan rätköttää, mutta musta 2-3 metriä kauemmas ei uskaltanu lähteä rätkyttämään ja rätkyttäessäänki se yritti pitää samalla myös kontaktia muhun ja tuli sillonki kutsusta tai naksautuksesta lentäen luokse. Luca on siitä upea koira, että se hakee hienosti kontaktia vapaana ollessaan ja tottelee. Jesse taas hakee paremmin kontaktia hihnassa, kuin vapaana ollessaan. Tosin jos tottistellaan niin sillon sekin on täysillä mukana hommassa. Jesse vaan on sellanen, että kun se kyllästyy johonkin juttuun tms. niin se keksii omaa puuhaa ja Jesse kyllästyy melko nopeesti.

Reilu 2 h vierähti rannalla tosi kivasti. Kotimatkalla jonkun talon pihasta ryntäsi uroscollie meiän luo ja nuo tietty pärähti sille heti. Tosi inhottava tilanne, josta olis voinu syntyä myös tappelu. Luca sitä vähän meinasikin näykkästä. Omistajaa ei näkyny missään, mutta se varmasti kuuli, kun mä "karjasin" noille omilleni, koska sitten kuulin, kun joku pensasaidan takaa kutsui sitä koiraa. En sitten millään käsitä miten ihmiset pitää omia koiriaan vapaana pihalla ilman kunnollista valvontaa.... Räyh!!! Ja koottuja selityksiä on varmasti ne joita oon itekin kuullut, että ei se yleensä karkaile tällä tavoin..... Niinpä niin! Kuka voi koskaan sitä tietää mitä koira yhtäkkiä päähänsä saa. Olkoon vaan vaikka kuinka kiltti ja tottelevainen mutta....

No mutta nyt täällä makaa kaksi onnellista ja vasynyttä schapparia. Taitaa poitsujen energiat tältä päivältä olla käytetty :).

Kohti kesää...

Ihanan aurinkoinen ilma ulkona. Tuossa aamupäivällä olin koirien kanssa ulkona ja mieli teki vaan kävellä, kävellä ja kävellä. Ekaa kertaa tuntui siltä, että kesä todella on jo hyvin lähellä. Samalla mä mietin, että kuinka ihanalla alueella mä loppujen lopuksi asunkaan. Mikä onkaan ihanampaa, kuin ikkunasta avautuva peltomaisema ja melkein vieressä oleva meri ja tuo meri-ilman tuoksu! Täällä Harittussa on kesällä todella kaunista :). On nautinto laittaa kumpparit jalkaan ja mennä koirien kanssa pellon  reunalle kävelemään ja nauttimaan puhtaasta ilmasta ja kesällä taas laittaa sandaalit jalkaan ja mennä kahlaamaan mereen koirien kanssa. Koirat rakastaa tuota merta yli kaiken ja Jessekin lutraisi siinä vaikka kuinka pitkään. Enpä muualla Turussa asuisikaan, kuin meren lähettyvillä.

Meri on mulle ollut jo lapsesta asti tärkeä paikka. Ison osan lapsuutta vietin meren äärellä niin kesäisin kuin talvisinkin. Mun isäni oli Hankkijalla töissä ja Särkisalossa sijaitsi Hankkijan mökki (Hakastupa) ja iso leirintäalue. Sinne kaikki Hankkijalaiset kokoontuivat asuntovaunuineen ja autoineen sekä veneineen. Siellä vietettiin kesälomia, talvilomia ja lähes joka ikinen viikonloppu mihin vuodenaikaan vaan. Kun perjantai tuli niin se oli ihan selvää, että me lähettiin Särkisaloon.

Siellä oli myös meitä lapsia tosi paljon ja aina siis leikkiseuraa. Silloisen parhaan ystäväni Sannan kanssa me aina rakennettiin majoja milloin mihinkin ja mentiin saareen eväsretkelle ja ottamaan aurinkoa. Elämä siellä oli tosi ihanaa.

Saunaa me lapset lämmitettiin kesällä myös aina kun haluttiin, eikä siihen tarvittu edes aikuisten lupaa. Kannettiin vaan puut vajasta ja laitettiin sauna päälle. Sitten juostiin alas ja isolta, pitkältä laiturilta hypittiin suoraan mereen uimaan ja jos oli myrskyä enemmän niin oli todella kiva uida isoja aaltoja kohti.

Ihanaa oli myös se kun mentiin veneellä usein kauppaan. Kemiön saaressa käytiin myös usein veneen kanssa ja Hangon selällä ja Petun lossilla. Taidettiin kerran käydä tuttaviemme veneen kanssa myös Taalintehtaalla. Veneily merellä oli jokatapauksessa todella ihanaa ja ikimuistoista.

Nyt mä saan täällä Turussa nauttia lähes kotioveltani ihanasta meri -ja maalaisilmasta ja kävellä rantaan koska vaan. Nyt ootan kuitenkin ensin jäiden sulamista niin päästään koirien kanssa taas mereen lutraamaan.

Jos jotain haittapuolia aatellaan niin punkkiviholaisiahan täällä on ja käärmeitä kesäisin todella paljon. Enää en jaksanu alkaa väsäämään noille mitään punkkiliemiä vaan päätin ostaa kummallekin Scalibor pannat kaulaan.

Se koirakuumekin tuolla taustalla vaan kummittelee edelleen, mutta ei, EI, EI ja EI ! Se on siis tiukka EI vielä ainakin seuraavat 2 vuotta. Tässä on nyt ensin kaikenlaisia muita suunnitelmia. Rodut ei ole vaihtunu miksikään. Ne on edelleen ne 3 eli amstaffi, staffi tai faaraokoira :).

Päätimpä jatkaa vielä kirjoittelua....

Lucalla on taas se vaihe päällä, että pitää nuorempia uroksia alistaa ja jäykistellä niiden edessä. Luca tulee kyllä loistavasti toimeen (yleensä) toisten koirien ja urostenkin kanssa, mutta tuo, että se yrittää myös ite haastaa ei ole kylläkään kovin hyvä juttu. Se on ainakin sellanen juttu jota en ite kovinkaan pitkään kattele, joten oon sen joutunu taas välillä viemään autoon jäähylle, jos koirapuistossakin ollaan. Oli aika pitkä aika, että me ei oltu koirapuistossa ollenkaan ja nyt eilen kun mentiin niin siellä oli täysin uusia koiria.

Awa ja Kita tuli kylään

Tämä viikonloppu on mennyt siis hyvin koiramaisissa merkeissä. Lucan ja Jessen vakioleikkikaverit Awa ja Kita tulivat hoitoon koko viikonlopuksi, joten menoa ja meininkiä ei ole puuttunut.

Awa on siis nuori mopsineiti, joka muutama kuukausi sitten steriloitiin. Awa on aivan ihanan hurmaava neitonen, joka valtasi mun sydämen jo ollessaan ihan pieni pentu :). Awa ja Jesse siis ovat tunteneet tunteneet tästä nelikosta toisensa kaikkein pisimpään. Ihan siis siitä lähtien, kun Awa oli 5 kk vanha. Nyt Awa on 1v ja 10 kk.

Hanna aina välillä kertoo, kuinka hän kysyy Awalta, että "missä Jesse ja Luca on?". Awa aina alkaa etsimään noita innoissaan ja on ihan täpinöissään, kun se tietää, että nyt Jesse ja Luca on tulossa kylään :). Lenkilläkin Awa aina vetää meille päin, kun tästä ohi kulkevat :). Ei se mitään, sama on myös meillä :D. Awan ja Kitan kotiin nuokin on vetämässä, jos ohi mennään :).

Kita on taas 12 viikkoa vanha Welsh Corgi Pembroken trikki pentu. Niin ihanan rauhallinen ja kuitenkin niin iloinen hännän heiluttaja olemukseltaan. Hyvin helpon oloinen koira :).

Selkeesti tässä meiän neljän laumassa huomaa kyllä arvojärjestyksen. Jesse on pomo. Sitä kunnioittaa kaikki, mutta kun ruoasta on kyse niin Awa on tunkemassa kaikkien ruokakipolle ja sen saa olla komentamassa pois. Tänään sitten sattuikin konflikti Awan ja Lucan välillä. Oon antanu ruoat arvojärjestyksen mukaan, eli ensin Jesselle, sitten Lucalle ja sen jälkeen Awalle ja Kitalle. Tänään kun annoin aamuruokaa Lucalle niin Awa komennoista huolimatta tunki Lucan kipolle. Luca ei siitä pitänyt ja koska Awa ei uskonut varoittavaa murinaa niin Lucalla paloi ihan totaalisesti käämit. Se pärähti niin kunnolla Awalle, että siinä sitten vuodatettiinkin jo verta. Awa sai reiän korvaansa. Onnex reikä ei vaikuttanu niin syvältä, että olis tarvinnu tikattavaksi viedä. Petadine -putsaus riitti ja nyt se on jo melkein ummessa. Tuon konfliktin jälkeen Awa kulki paljon mun jaloissa ja kulkee edelleenkin. Lucalle se näyttää vähäsen luimistelevan. Saas nähdä kauanko se tuon muistaa, että Lucan kipolle ei ole asiaa :D. Tosin nyt on ollut kyllä tilanteita, että jos Awa on mun kanssa sängyssä niin pari kertaa se on murissut Lucalle, kun Luca olis halunnu tulla sänkyyn. Luca on sitten vaan kömpiny sängyn alle. Jesselle se ei oo sanonu mitään. Nytkin nukkuvat tuossa mun vieressä melkein kylki kyljessä Awa ja Jesse :).

Lucalla on hyvin näkyvänä piirteenä luonteessa tuo, että se ei alistu muille koirille (paitsi Jesselle). Jessen sana on sentään sillekin se viiminen sana. Kertaakaan ei ole noille tullut vielä minkäänlaista tappelua. Kun Jesse sanoo viimisen sanan niin Lucalla vipattaa siinä vaiheessa häntä melkein koipien välissä. Luca on vain sellanen, että se ei peräänny. Täytyy olla todella paljon kovemman auktoriteetin omaava koira, ennen kuin Luca uskoo. Luca on kuitenkin ihan hirmu sosiaalinen koira luonteeltaan ja koiralaumassa. Rakastaa rajuja painimatseja ja kunnon juoksemista.....juuri niinkuin Jessekin :). Awan kanssa Luca mielellään painii ja vaikka Awa onkin pieni koira niin se sietää nuo Lucan rajut leikit. Siinä vaiheessa kylläkin, kun Awalla palaa pinna on peli vihellettävä poikki, koska Luca saa vaan yllykkeen siitä, kun Awa ärsyyntyy. Jesse vielä "poliisina" saattaa mennä väliin.

Meille on tässä muitakin juttuja sattunut. Eilen iltapissitysten aikana meitä vastaan tuli hyvin päihtynyt suhteellisen isokokoinen mies. Awa aloitti ensin rähinän ja sen jälkeen Jesse ja Luca heti perään. Tämä mies sopersi jotain känniläisen äänellään ja horjuen yritti tulla lähemmäs. Ite jouduin vetään koirat sivummalle ja sanoin suoraan tälle äijälle, että "Älä tule lähemmäs, nää puree!". Nuo todellakin olis varmasti purru, siis Jesse ja Luca. Kita turvautui mun jalkojen juuren, Awa perääntyi taakse räksyttämään ja Jesse ja Luca oli mun edessä häntä kaarella sotalippuna pystyssä ja narukin muistaakseni kummallakin suhteellisen  kireellä.

Mä mietin aina miten nuo tilanteet vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Meillähän oli aikoinaan tilanne, jossa hyvin päihtynyt mies pelotteli (pysähtyi, alkoi murista noille ja otti muutaman askeleen lähestyäkseen) Jesseä ja Lucaa. Luca oli tuolloin ihan pikkupentu ja sillä oli siinä tilanteessa sillonkin melkoinen agressio päällä tätä känniläistä kohtaan. Ite jouduin kiertään penkan kautta ja mahdollisimman nopeesti pois tilanteesta. Oon miettiny, että voiko tuo tilanne olla ollut laukaiseva tekijä humaltuneita kohtaan??? Nuo näkee punaista, kun känniläinen tulee vastaan ja ne tilanteet ei oo tähän mennessä ollu yxkään mitään kovin kivoja. Varsinki just nuo tilanteet missä on ollu tuollainen hoiperteleva ja mörisevä tyyppi, joka on oikeesti vielä yrittäny lähestyy. Onnex näillä juopoilla on sentään vielä jonkinlainen itsesuojeluvaisto ollu, mut on niin hemmetin inhottavaa, kun noihin tilanteisiin joutuu yllättäen :(. Mä ite kyllä pelkään noita tuollaisia känniläisiä ja jos ne on mun silmään uhkaavan ja pelottavan oloisia niin mitä ne oikeesti on koiran silmään! Sit kun se pelko välittyy mun kautta vielä noihin koiriin. Täytyy varmasti naksulla yrittää selvitä noistakin tilanteista ja olla ite pelkäämättä.

Tässä kirjoitukseni välissä ehti Awa ja Kita lähtemään kotiinsa. Riemu oli valtava, kun Hanna tuli heidät hakemaan. Vaikka ne täälläkin viihtyi niin kiva oli takasin kotiin lähteä :).

Kitakin ehti tottua tähän meiän laumaan ja todella hyvin Jesse ja Luca pienen pojan vastaan ottivat. Tosin perjantaina Jesse teki saman tempun Kitalle niinkuin Lucallekin aikoinaan, ettei heti lähelle päästänyt. Lauantaina Jesse sitten jo haastoi Kitaa leikkimään :).

Olin perjantaina PetVetissä käymässä koirien kanssa, koska Jessellä oli sinne rokotusaika. Lucasta taasen otettiin näytteet Hannes Lohen geenitutkimusta varten. Mielenkiintoista nähdä mitä Lucan geeneistä paljastuu ja onko se ehkä jonkin sairautta aiheuttavan geenin kantaja. Odotan myös niitä muita tutkimustuloksia muista Schappareista ja etenki mitä geenejä löytyy Jessen suvusta.

Nyt taidan alkaa seuraamaan olympialaisia :).

Joulu se tuli ja kohta on jo mennytkin

Meillä alkoi joulu sillä, että ensin menin koirien kanssa kuuntelemaan joulurauhan julistuksen, joka jo satojen vuosien ajan on julistettu Brinkkalan parvekkeelta lähes joka joulu. Tää oli nyt toinen kerta, kun pääsin kuuntelemaan sen livenä. Aina, kun en ole jouluna töissä pyrin menemään kuuntelemaan tuon julistuksen.

Tällä kertaa upea luminen sää oli houkutellut tuhatpäin kansaa kuuntelemaan tuota julistusta, jonka kansliapäällikkö luki, kun tuomiokirkon kello löi 12. Tuntuikin ihan joululta ja pakkastakin oli juuri sopivasti, eli ei liikaa, eikä liian vähän.

Koirat olivat hieman ihmeissään koko humusta. Ne ei ole tottuneet noin tiiviiseen massatapahtumaan. Väkeä oli todellakin niin paljon, että vieri vieressä sitä melkeimpä ihmiset seisoi ja ihmismassa ulottui hyvin hovioikeuden luo lähes tuomiokirkolle asti. Väkeä oli siis, kuin muurahaisia pesässä. Löysin kuitenki koirien kanssa sellaisen sopivan väljän paikan mistä ainakin hitusen näki Brinkkalan parvekkeelle.

Ihmiset kovin tykkäsivät ihastella koiria. Jotkut kehuivat, että osaapa ne olla nätisti. Pois lähtiessä eräs mies pysäytti ja halusi kovin tiedustella rotua. Kun sanoin Schapendoes niin eipä hän tietenkään rotua tiennyt mutta sanoi, että taitaa olla aika harvinainen. Sanoin hänelle, että kyseessä on Hollantilainen lammaspaimen, joita on rekisteröity Suomessa reilu 900, eli Suomessa harvinainen rotu on kyseessä.

Joulurauhan julistuksen jälkeen suuntasimme suoraan Somerolle. Siellä olivat paikalla myös mun kummit, joiden kanssa niin monet joulut on yhdessä vietetty ihan mun syntymästä lähtien.

Äiti ja isä olivat tehneet mahtavat jouluruoat jälleen kerran ja itse halusin laittaa oman korteni kekoon tekemällä luumusopan ja keittämällä riisipuuron. Ruoka oli todella hyvää ja koirat saivat myös omat joululautasensa kinkun ja laatikoiden kera.

Koirat olivat tainneet olla myös niitä kaikkein kilteimpiä. Niille oli taas kertynyt kasapäin lahjoja. Possunkorvia tuli paljon sekä härän/lehmänkorvat, iso pallo, jossa on narut kummassakin päässä ja paljon, paljon lisää herkkuja. Ite ostin koirille kummallekin yli kilon painavat aidot lehmän sääriluut. Koirien lahjailoa oli kyllä kiva katsella :).

Sain se minäkin taas jälleen kerran jotain, vaikka todellakin joka joulu ollaan sovittu, ettei mitään osteta. Ite en ainakaan jaksa kauheesti sitä lahjaruljanssia. Mä nautin joulusta eniten, kun saan katsella koirien pakettien avaamista, nauttia hyvästä jouluruoasta läheisten kanssa ja ennenkaikkea joulurauhasta. Nuo asiat on parasta joulussa.

Ystävien kesken olimme kylläkin päättäneet, että ostetaan jotain pientä toisillemme. Itse sain heiltä mm. koirien naksutinkoulutuskirjan. Naksutin mulla olikin jo omasta takaa. Vaikka nuo mun koirat osaa suht hyvin nuo peruskäskyt niin eri juttu on se, kun niitä opettaa naksuttimella. Mä oon aiemmin opettanut niille käsimerkeillä eri juttuja, mut nyt oon yrittänyt muistaa pitää kädet poissa pelistä ja naksutella ainoastaan kirjan ohjeiden mukaan. Lucalle opetin käskyn "missä Jesse?" ja nopeesti se sen äkkäsi :D. Kun siis sanon sille Missä Jesse? Se menee ja koskettaa Jesseä.

Ehdollistamisenhan noi on tajunnu jo aikapäiviä sitten. Jos menen keittiöön ja naksautan kerran niin kummatkin ryntää heti makupalan toivossa keittiöön.

Ite ensin mietin paljon, että toimiiko meillä naksutin ja olin jopa sitä ajatusta vastaan, mutta sitten kuitenki alkoi uteliaisuus voittaa ja aattelin, että eihän tuo naksutin ees paljoo maksa ja päätin kokeilla.

Sain koirapuistossa kerran yhden vinkin eräältä ihmiseltä miten hän oli opettanut koiralleen katsekontaktin naksuttimen avulla ja se oli syy miksi mä sitten lopulta kuitenkin hiukan innostuin ajatuksesta. Tuo katsekontaktin treenaaminen lenkillä ohitustilanteissa on hyvä juttu meillä ja toimii välillä hiukan paremmin välillä taas hiukan huonommin, mut nyt kun aattelen niin tuo on se meiän tapa hoitaa ohitustilanteet suhteellisen nätisti.

Tästä kun sitten päästään eteenpäin niin mielikuvituksella ei ole rajoja :). Opettelemme vain lisää temppuja. Täytyy vaan noita vanhojakin vielä treenailla.

Mulla se on sitten huomenna viiminen lomapäivä ja arki koittaa jälleen :(. Tosin tammikuun lopussa lomaillaan taas uudestaan. Sillon onkin täällä Turussa Winter Dog Show, johon me Lucan kanssa mennään. Muuten ei ole ens vuodelle sen suurempia näyttelysuunnitelmia vielä tehtynä, paitsi että erkkariin mennään myös. Erkkarin suhteen mulla kyllä on hiukan odotuksia. Lucalla on sillon ekan kerran mahdollisuus valioitua ja kaiken lisäksi se jalostustarkastetaan sillon, joten senkin puolesta on odotuksia. Se olis kyllä oikeesti mahtavaa, jos Lucasta sillon tulis Suomen muotovalio ja mahtavaa olis jos siihen mennessä saisin kaikki kuvauksetkin plakkariin. Lucalta siis näillä näkymin ens vuonna kuvataan silmät, kyynärät ja lonkat ja MH -kuvaukseenkin ajattelin sen viedä. MH -kuvaus kuulemma pehmeämpi, kuin varsinainen luonnetesti. Luonnetestiin en todellakaan usko sen olevan valmis, ennen kuin on 3-4 vuotta vanha ja sais varmasti melkoiset traumat siitä kolisevasta tynnyristä ainakin. Jessen luonnetestin aion uusia, kun se on täyttänyt 4 -vuotta (meillä on tuomarin lupa).

Tuleva uusivuosi tulee varmasti kouluttamaan taas Lucaa. Viimeksi se oli 5 kk vanha kun vuosi vaihtui, eikä sitä ainakaan sillon raketit hetkauttanu. Äskönkin kyllä jysähti jossain, eikä se mitään välittänyt. Jesse taas on täysin viilipytty. Sitä ei yhtään hetkauta, vaikka pamahtais vieressä. Vaikka mulla on uutena vuotena ollut jopa ikkuna auki "sodan käynnin" ollessa pahimmillaan niin Jesse se vaan vetelee sikeitä. Se on semmonen koira, ettei se jaksa turhista välittää ja ottaa elämän vaan leppoisan rennosti :).

Näin siis meillä tällä kertaa :). Mukavaa loppuvuotta kaikille :) !

Väsynyt mutta onnellinen!

Tämä viikonloppu meni siis näytelmissä Helsingissä. Laitoin lauantai -aamuna klo 5.30 kellon soittamaan. Klo 7 haki taksi meiät pihalta ja kiikutti suoraan juna-asemalle, jossa Jenni ja Anu jo odottivat.

Kamaa oli ihan tarpeeksi mukana, vaikka sitä olikin vain se vähä mitä oli tarpeellista ottaa mukaan. Mukana oli siis näyttelytuoli, Lucan "maja" ja tarvikkeet sekä muonat ja omat tarpeelliset tarvikkeet.

Junamatka Pasilaan asti sujui ongelmitta MUTTA Pasilassahan emme päässeet kaikkien rojujen kanssa niin nopeesti ulos kuin olis pitäny ja ulosmenijöitä siis oli myös paljon ja me vikojen joukossa. Koska meiltä ei ikinä koskaan puutu draamaa ja dramatiikkaa matkasta niin ei puuttunut nytkään. Olimme siis 9.20 Pasilassa ja kehä alkoi klo 10.00. Junapa sulkikin ovet juuri meiän kohdalla, eikä päästäny ulos. Paniikki oli lähellä, kun pitikin puksuttaa suoraan pääasemalle ja sieltä ottaa sitten taksi, joka sekään ei ollu just heti saatavilla. Taksissa sitten taas jännättiin jonoja. Kun sitten vihdoin ja viimein saavuimme messukeskukseen niin oli enää 15 min aikaa kehän alkuun.

Ehdittiin noin 10 min levähtää Lucan kanssa, kun sitten pitikin jo painella kehään. Ongelmista huolimatta saavutus oli loistava! Tuloksena luokkavoitto eri:llä ja juniorivoittaja -09 titteli, sekä paras uros kehässä 4. ja serti vielä päälle :) ! Loppuvaiheessa Luca vaan ei oikeen jaksanut enää seistä millään nätisti.

Schapekehän jälkeen mentiin sitten tsekkaamaan lampurit ja kannustamaan eläinkauppamme myyjää Marikaa. Anu samalla oli hänelle varahandlerina, kun Marika joutui seilaileen kahden kehän väliä koirineen.

Lauantai siis meni kierrellessä ja katsellessa, kunnes saavuimme illalla hotellille noin klo 21.30. Hotellihuone oli mahtava! Tosi upee kaksio kunnon kylpyammeella ja telkkarilla yms. jutuilla. Nälkä oli myös mahtava. Anu jäi Lucan kanssa hotelliin ja me lähettiin Jennin kanssa metsästään ruokaa. Eräs nainen opasti meiät johonki ruokapaikkaan Mannerheimin tielle, kun ei lähempää tiennyt. Sieltä saimme safkat ja taksilla takasin. Taksikuski sitten sanoi, että meiän hotellin lähettyvillä olis ollu kans ruokapaikka. No, se oli myöhästä jo sillon ja eihän me tiedetty. Pääasia, että saatiin muonaa.

Sunnuntaina herättiin pirteenä klo 8 ja taksi haki meiät klo 9.30. Kehässä oltiin klo 11. Tällä kertaa ei selvästi meiän erikoistuomari oikeen tainnut tykätä isoista koirista. Lucaa se rokottikin koosta ja selkälinjan olis kuulemma pitänyt olla enemmän rodulle tyypillinen. No, aina ei voi voittaa, ei ees joka kerta ja tuo oli vain tuon tuomarin mielipide.

Nartut pärjäsi kehässä tosi hyvin ja saivat paljon eri:ä. Ei ollut yllätys, että narttu valittiin Ropiksi. Olihan kehässä kylläkin paljon kauniita narttuja :).

Sitten alkoikin kotimatka. Tuulessa ja tuiskeessa kävelimme romppeinemme Pasilan asemalle. Katoksessa suunnittelimme miten saamme kaikki kamat, koiran ja ittemme nopeesti sisälle. Vieressämme seisonut nainen oli kuullut meiän jutut ja huomasi avoinna olevan palkintokassin ja sanoi, että te ootte näköjään saaneet sertin. Hän kysyi samalla, että kenen kasvatti mulla on ja sanoin sitten, että kyseessä oli kennel Buffingin kasvatti. Nainen tunnistikin sitten Paulan. Tämä nainen siis oli itse ulkomuototuomari ja hänellä oli ollut ainakin tiibetinterriereitä ja hän oli niitä paljon tainnut tuomaroidakin.

Sitten tulikin juna ja pääsimme nopeesti vaunuun. Tosin mun kaljakärryissä olleet tavarat sitten kuitenki levis junassa, kun niitä yritimme siirtää vaunusta toiseen. Kun kamat ja kaikki oli saatu paikoilleen sai huokasta joksikin aikaa ja loppureissu kotiin menikin sitten jo ihan hyvin. Nyt täällä on ainakin yksi aivan raatona makaava koira XD ! Jos oli rankkaa meillä niin rankkaa se oli koirallakin, mutta hyvin loppujen lopuksi selvittiin koko reissusta ja eikun uusia näytelmiä katselemaan :) !

Taas tokoiltiin!

Kokoonnuimme tänään toisen kerran schapeporukan kanssa Kupittaalla tokoilun merkeissä. Lentsu piti meille taas mukavat treenit :). Koiriakin oli kivasti paikalla (6kpl) ja lisääkin on tulevaisuudessa tulossa.

Tänään treenasimme puun kiertoa, kontaktin pitämistä pujottelemalla koirien välistä ja kosketuspintaa sekä maassa pysymistä niin, että pää myös oli maassa. Etenkin Jesse oli aivan täpinöissään ja teki pyydetyt jutut aivan täysillä ja sydämensä kyllyydestä nauttien :). Taas tuli todettua kuinka loistava toko -koira se on!

Kosketuspintaa kun harjoiteltiin Jesse jäi todella nätisti paikalleen istumaan ja odottamaan, kun kävin merkkaamassa paikan ja kävelin sitten vierelle ja maltillisesti odotti, kunnes sai käskyn ja yhen treenauskerran jälkeen osasi jo mennä koskettamaan pintaa todella hienosti ja teki homman lähes täydellisesti. Samoin puun kierto sujui siltä aivan mallikkaasti toisella treenauskerralla (vain ohjaaja oli hiukan hidas peruuttamaan ;) ). Kontakti pujottelussakin pysyi aivan loistavasti Jessellä. Ylpee olin koko koirasta :)!

Luca taas kyllä vaatii hiukan treeniä lisää. Sillä ei meinaa olla vielä malttia tarpeeksi. Tällä kertaa myös toiset koirat ja paremmat namit, joita maahan oli tippunut kiinnostivat kaikkein eniten. Lucan kanssa siis enemmän vain treeniä, treeniä, treeniä niin kyllä se siitä :).

Mentiin sitten vielä parin tunnin treenien jälkeen koirapuistoon, jossa pääsivät kuluttamaan loputkin virtansa. Pari tuntia sielläkin hurahti. Jossain välissä hieman pelästyin, kun Jesse ja Luca leikkivät omaan tyyliinsä rajusti keskenään. Niillä siis kalahti hampaat ihan tosissaan yhteen ja varsinki Luca hetken nuoli huuliaan. Siinä mä jo mietinki, että nyt meni hammas. Kävin kummankin purukaluston läpi ja onnex kaikki oli tallella :)!

Kaiken lisäksi näin tänään ekaa kertaa elämässäni ihan aidon pitbullin :)! Tunnistin rodun just heti, kun tulivat aitaukseen. Koira oli 5 kk vanha uros ja oikee sydänten valtaaja <3 ! Mieletön pusumoottori ja pyllyn pyörittäjä ja oli kaikkien ihmisten ja koirien ystävä :). Ihanaa oli päästä tutustuun ees yhteen rodun edustajaan näin koirapuistossa. Meikäläisen silmät olikin naulittuna tähän kauniiseen ihanan luonteen omaavaan pittipoikaan :). Juu, eikä sen tulo ainakaan poistanu mun pentukuumetta! Kyseinen pittbull oli rednouse.

Mitä pittiin tässä nyt tulee niin niitähän on paljon eri linjaisia. Mitä myös olen ottanut selvää niin monella omistajalla on eri mielipiteet siitä mikä on aito ja mikä ei ja jotenki on tullu nyt se kuva, että mahtaa varmaan olla pittiomistajien keskuudessa hiukan kismaa siitä kenen pitti on oikeesti aito ja kenen taas ei.

Tässä yx kerta kuulin, että rednouse ja bluenouse pitit ei olis aitoja ja se mitä oon ottanu selvää niin enää ei voi siitäkään olla 100 % varma onko A.D.B.A:han rekattu pitti ihan oikeesti aito. Siellä kun saattaa olla myös lukemani mukaan monirotuisia. Tosin kun aatellaan niin onhan sakemannejakin eri linjaisia. On pitkäkarvaisia, showlinjaisia ja käyttölinjaisia ja silti ne on kaikki sakemanneja. Ehkä pitää vain ajatella, että mikä on se alkuperäinen versio.

Jos ikinä vaan mitenkään olisi mahdollista niin pittbull tulisi meille. Se ei vaan ole nyt kuitenkaan mahdollista :(. Jos ajatellaan Lucan dominoivaa ja kipakkaa luonnetta ja siihen samaan sen kanssa pittbullia saman katon alle niin siitä ei välttämättä hyvää seuraa. Pitti ei aikuisena enää ehkä alistu ja se voi käydä varoittamatta kiinni. Musta on tosi surullista, jos koirasta joutuis luopumaan sen tähden, ettei tule toisen koiran kanssa toimeen. Mä en ainakaan sitä halua. Kiinnyn niihin niin kovin.

Tällaisia kuulumisia ja mietteitä siis tänään.

Kuulumisia pitkästä aikaa!

Nyt piti ihan ryhdistäytyä kirjoittamaan taas tätä blogia. On kulunut niiiiin pitkä aika viimeisestä textistä ja muistakin päivityksistä. Oon ollu pikkasen laiskalla tuulella.

Jesselle ja Lucalle kuuluu ihan hyvää. Lucan kanssa ollaan kierretty näyttelyissä ja jos jonkinlaista tarpeellista roinaa on kerääntynyt niistä mukaan. Syyskuussa varsinkin, kun olimme Porvoossa niin siellä tuli "hiukkasen" törsäiltyä :). Ostin sellaisen kokoon taitettavan "lepopaikan" näyttelyitä varten. Se on samanmallinen, kuin esim. sirkusteltat on, mutta sinne siis vaan mahtuu koirat :). Siinä on myös irroitettava "katto", eli siitä saa tarvittaessa ihan pikkuruiselle pennulle pienen aitauksen. Kaiken lisäksi siinä on joka sivulla ilmastointiläpät ja sen saa taitettua samanlaiseen kantokassiin, kuin esim. näyttelytuolin. Se suojaa tosi hyvin myös sateelta ja auringolta. Tosi hyvä kapistus kyllä meille! Helpompi kuljettaa mukana, kuin häkki. Meillä, kun eräs terroristi tuhosi kangashäkin pikkupentuna siihen malliin, ettei vetskari toimi enää ollenkaan ja uutta ei saa vaihdettua.

Mukaan samalta reissulta tarttui myös vaaleansininen I <3 my showdog kassi, jossa on mukava säilyttää kaikki koirien tarpeelliset jutut. Olipa sitten vielä pakko ostaa samaa sävyä oleva fleecehuppari Schapendoes selkäpainatuksella :). Tulette näkemään nuo mun kaikki kamat sitten näyttelyissä viimeistään, ellen jossain välissä laita kuvia tälle sivulle :).

Nyt kerron hiukan tässä luonnetestistä, jossa me Jessen kanssa olimme. Tässä siis Jessen pisteet:
Toimintakyky -1 pieni
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu -1 haluton
Taistelutahto -1 pieni
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus -2 Pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Kokonaispisteet 69

Pisteet ei siis olleet mitkään korkeat, mutta jos olen oikein ymmärtänyt niin Schapendoesien kohdalla ei kannata aina tuijottaa noita pisteitä vaan ehkä ennemminkin sitä käyttäytyykö koira rodunomaisesti. Viisaammat voi valaista :). Tuomari antoi kyllä luvan uusia testin myöhemmin. Hän sanoi, että kastraatio on saattanut hidastaa kehitystä, joten sen tähden saamme myöhemmin vielä uusia testin. Tuomari sanoi myös, että Jesse on hyvin kiltti koira, joka sopisi mainiosti kaverikoiratoimintaan. Sitähän me tavallaan teemmekin, kun käymme moikkaamassa kehitysvammaisia Raisiossa Neliapilan palvelutalossa aina silloin tällöin. Sekä koirat, että keharit nauttii :). Lucakin osaa tosi nätisti olla liikuntarajoitteisten kanssa ja osaa suhtautua hieman arempiinkin silittelijöihin nykyään tosi nätisti. Tuosta on kyllä ollut meille tosi paljon hyötyä. Koirat on päässeet tottumaan "pelottaviin" pyörätuoleihin ja erilaisiin ihmisiin.

Tässä eräänä viikonloppuna huomasin, kuinka hienosti mun koirat osaa ottaa pienet lapset. Jesse ei välittänyt mitään, vaikka pieni 3 vuotias poika löi sitä nyrkillä. Tosin poikaa kyllä toruttiin sen jälkeen ja sanottiin, ettei koiraa saa niin käsitellä. Vaikka pieni poika juoksi ja riehui niin Lucakaan ei yhtään näykkinyt sitä, eikä hyppinyt päin ja oli silti ihan täysillä leikeissä mukana :). Tämä pieni poika normaalisti hieman pelkää koiria, eikä hän ole aiemmin uskaltanut tulla mun koirien luokse ollenkaan. Nyt oli tilanne ihan toinen, kun koirat ja poika pääsivät tutustumaan toinen toisiinsa ja tutustuminen tapahtuikin todella hienosti :).

Mulla on itelläni taas ihan valtava koirakuume ja kolmatta tekis mieli. Rotuina on pyöriny amstaffi, staffi, pitbull ja ranskis. Amstaffi on noista kaikista mulle kaikkein tutuin koira. Kova pohdinta vaan siinä minkä luonteinen koira olisi meille se paras vaihtoehto. Pitbulliin haluan päästä tutustumaan rotuna ja vertaamaan onko se kuinka paljon erilainen amstaffin kanssa. Amstaffihan on todella kova ja lujahermoinen koira, mut päräkkyyttäkin löytyy. Ne on hyvin rauhallisia koiria verrattuna esim, juuri Schapeen, vaikkakin ne on myös aktiivisia ja tarvitsevat toimintaa.

Sitten on tuo pitbull mistä kyllä ainakin media on jaksanut kohista vaikka kuinka paljon luoden aivan täysin väärää kuvaa kauheasta tappajakoirasta. Oon ottanu tosi paljon selvää asioista, jutellu joidenkin omistajien kanssa jne. Livenä en oo kyllä vielä tavannut kuin yhden pitbull/husky mixin.

Pittejähän on erilinjaisia. On niitä, joilla on tappelutausta kaukana suvussa, sitten on ihan työkoiralinjaiset ja showlinjaiset pitit. Myös rekistereitä on paljon, kuten esim. UKC, ADBA, BFKC, SDR ja AADR. Kaikki ne pitit, joita ei ole mihinkään noista rekattu on mitä luultavammin sekarotuisia, joita hyväuskoisille myydään kovaan hintaan pitbullina ja sitä kautta luodaan rodulle huonoa mainetta. Noita sekarotuisten pentutehtailijoita kyllä riittää aina :(. Myös ADBA:ssa saattaa olla sekarotuisia puhtaiden pittien.

Kaiken lisäksi netissä näytetään kuvin hirveistä testosteronimörssäripiteistä, jotka ei vastaa enää kuvaa oikeasta pitbullista. Oikea pittihän on ison Schapendoesin kokoinen kooltaan ja massaltaan. Keskipaino siis on n. 25 kg. Ei siis mitenkään raskas koira. No, täytyy sanoa, että mielenkiintoinen rotu :). Täällä Turussakin on taakanvetokisoja, joissa käy paljon Amerikkalaisia työperäisiä koiria, joten täytyy mennä joku kerta tutustumaan ihan aitoon pitbulliin tai mieluiten useinkin ja mahdollisimman moneen rodun edustajaan, jotta saa jonkinlaista kuvaa siitä rodusta.

Ranskanbulldoggi mitä todennäköisimmin olis sit taas siitä hyvä vaihtoehto, että se on sellainen kompaktin kokoinen koira ja siitä varmasti myös sopisi uros meille. Kaiken lisäksi luonne on ihanan iloinen ja sosiaalinen. Ainut mikä mietityttää on se, että onko se yhtä hidas liikkuja, kuin mitä mopsi on. Mopsi kun ei meinaa pysyä ainakaan meiän kävelytahdissa mukana, mutta mopsikin sitten taas kestää ihan täysillä noiden kahden rajut leikit. Ainakin mun kaverin mopsi on ihan täysillä menossa mukana aina :D!

No, se ei ole ihan vielä ainakaan tän ajan kysymys ottaa kolmatta koiraa, mutta täytyy katsoa ehkä ens vuonna loppuvuodesta. Se farkku nyt ainakin peruuntui. Kenneliin ei teetetäkään ensvuonna pentuja ollenkaan.

Että tällaisia kuulumisia tällä kertaa :).

Teinipojan miehistelyt

Luca se on aloittanut tuon pörräämisen tuntemattomille uroksille ihan tosissaan. Schapeleirillähän Luca mahtaili veljelleen Ransulle aika lailla, mutta pienen alkukankeuden jälkeen hyväksyi sitten Ransun ja leikki alkoi. Tosin seuraavana päivänä piti taas mahtailla veljelleen jostain kumman syystä :/.

Myös koirapuistossa on alkanut näkymään enemmän mahtailun elkeitä. Ite oon ottanu tiukan linjan, eli jos sotalippu nousee niin meikäläinen puuttuu kyllä heti. Mun mielestä tuollaiset mahtailut on heti alkuunsa kitkettävä pois.

Tänäänkin piti parille urokselle mahtailla puistossa. Ensin oli sellainen kooikerhondje, jota piti jahdata ja mahtailla sille. Mä en sitä hyväksyny ja otin kaksin käsin Lucaa ensin kauluksesta kiinni ja nostin ilmaan ja komensin ja tuijotin silmiin ja kun pörinä oli laantumassa niin laskin maahan ja pidin vielä kuonosta kiinni, kun yritti vielä pöristä uudestaan ja komensin. Tosin Luca yritti myös napata mua tuossa välissä kädestä.

Tuo kooikerhondje lähti sit pois omistajansa kanssa puistosta ja mä heti perään kyselin, että eiväthän he meiän tähden lähde, että me voidaan kyllä lähteä. No niillä oli muut syyt. Me jäätiin sitten vielä puistoon, koska Luca tuli muiden urosten kanssa kyllä hyvin toimeen.

Sit tuli yx 6 kk huskyuros puistoon ja vaikka Luca on sen kerran ennenkin nähny niin nyt piti vaan taas pörrätä sillekin. Häntä nousi sotalipux pystyyn ja kauheet murinat ja elvistelyt päälle. Ei auttanu muu kuin ottaa taas kauluksesta kii ja nostaa koira nenä nenää vasten ilmaan ja torua ja ottaa vielä kuonostakin kii ja torua, vaikka pörräys oli melkoista, mut uskoipahan sit kuitenki ja lopulta tulivat ihan hyvin juttuun tuon huskyn kanssa. Ei ärhennelly sille vaikka kilpailivat jopa samasta nartusta :)!

Ihanaa oli kyllä kuulla puistossa, että mulla on kuulemma Luca hyvin hallussa :). Toivottavasti kukaan ei saa nyt sitä käsitystä, että Luca olis jotenki vihanen. Se ei ole vihainen koira ja se tulee edelleen hyvin juttuun toisten urosten kanssa. Se vaan testailee nyt ja yrittää pönkittää omaa itsetuntoaan. Tosin noi on sellaisia aioita, että mun on puututtava noihin heti. Jos syntyis tappelu niin me lähdettäis varmasti heti pois koirapuistosta, mut mä en halua päästää ees tilannetta sellasex. Jos siis merkitkin näyttää sinne päin niin siihen on puututtava saman tien ja otettava ns. luulot pois.

No, toivotaan että tuo äijäily pikkuhiljaa helpottaa :).

Aloe veran lumoissa

Hyvä ystäväni viestitteli mulle kerran ja kertoi lähteneensä Foreverin aloe vera maailmaan mukaan. Mä ite olen aina tykännyt aloe verasta tavalla jos toisella. Jo tuoksu on mun mielestä aivan ihana :)! Pienen miettimistauon jälkeen soitin hänelle uudestaan ja pyysin, että hän tulisi pitämään mulle tuote -ja liiketoimintaesittelyn. Hän huristeli luokseni ja sai mut koukkuun XD! Mä ihastuin vallan tuotteisiin ja päätin lähteä myös hommaan mukaan :).

Mä tilasin hänen kauttaan itelleni tuota Forever bits n' peaches juomaa ja koirille perusjuomaa eli Forever aloe vera gel juomaa. Itelläni huomasin kuinka aineenvaihdunta alkoi pelaamaan ja kuona alkoi poistumaan elimistöstä tuottaen finnejä iholle, jotka on jo poissa. Koirista taas huomasin kummastakin sen kuinka turkin kunto alkoi paranemaan. Varsinkin Jessen turkki on muuttunu selkeesti. Eläinlääkärin muona kylläkin jo muutti selkeesti Jessen turkkia, mutta nyt siitä on tullu selkeesti muhkeempi. Sehän kastraation jälkeen huononi ja oheni. Lucalla taas on tukka alkanu kasvamaan selkeesti. Ulkopuoliset on huomannu myös koirissa muutoksia. Mun isä luuli Jessen lihonneen, mut se ei ole lihonnu vaan sille on tullu karvaa lisää. Lucan kohdalla taas mun kaveri totesi, että sen tukka on kasvanu. Mä sitten totesin sekä mun isälle, että kaverilleni, että koirat saa tällä hetkellä Foreverin aloe veraa, joten se on muuttanu niiden turkkia paremmaksi ja kasvattanu tukkaa :).

Eilen kun oltiin Lucan kanssa eläinlääkärissä rokotuksilla niin siellä juttelin eläinlääkärille myös aloe verasta. Mä mietin että voiko sitä turvallisesti antaa, kun se sisältää noita rasvaliukoisia vitamiineja (A, D ja E). Mä kun olin hiukan epäluuloinen siitä ja aattelin, että jos annan tuota juomaa vain kuureina, kun saavat kuitenki nappulaa. Mun kaveri myös vakuutteli, että voi turvallisesti antaa. Hänkin antaa sitä kissoilleen ihan jatkuvana. Eläinlääkäri sanoikin, että hän tietää paljon ihmisiä, jotka antaa tuota aloe veraa ja sitä voi ihan turvallisesti antaa, vaikka siinä onkin rasvaliukoisia vitamiineja. Täytyy vaan noudattaa saamaansa annostusohjetta. Sitäpaitsi se auttaa koiraa voimaan hyvin :)!

Eläinlääkäri myös sanoi, että se auttaa suolistovaivaisia ja iho-ongelmaisia eläimiä ja parantaa vastustuskykyä. Ihan siis samaa mitä mun kaverikin kertoi ja pakkohan se on uskoa, kun oon jo itekin eroa huomannu varsinki noiden karvassa ja myös itessäni. Kuona on lähteny liikkeelle :)!

Eilen illalla rapsuttelin myös kummaltakin hammaskiveä pois. Sitä oli kertyny hivenen verran kulmahampaisiin. Nätisti antoivat rapsuttaa. Lucalla hiukan vuosi ikenet sen jälkeen ja sillä hetkellä mietinki, että hitsi kun nyt olis sitä Foreverin aloe vera hammastahnaa. Se kun ei sisällä fluoria niin sitä vois laittaa noiden ikeniin rauhoittamaan niitä. Täytyy varmasti laittaa itelleen tuota tilaukseen parin viikon päästä. Laitan sillon kavereidenkin tilauksen menemään niin saan siinä samalla laitettua myös itellenikin.

Eläinlääkäriltä kysyin muuten myös sitä, että onko Luca liian laiha. Se sanoi, että kylkiluut tuntuu normaalisti, mut selkäranka tuntuu aika terävänä. Se kyllä veikkas, että vielä voi tulla lihastakin lisää. Tosin ei nähny pahana sitä, että antaisin sille nyt energiaruokaa. Punnitsin Lucan siellä eläinlääkärillä ja sen paino oli 21,3 kg. Kaiken lisäx se syö ihan hyvin. No, katsotaan nyt millaiseksi muuttuu tuon energiaruoan myötä :).

Näyttelykuulumisia

Sen verran oli kuuma päivä, että voimat se vei sekä musta, että koirasta, joten ihan hirveesti en jaksa tänne kirjoittaa.

Oltiin siis elonäyttelyssä täällä Turussa Lucan kanssa. 15 schapparia oli ilmoittautunut paikalle. Luca oli junnu-uroksista ainut. Mä hieman mietin mitähän tuomari mahtaa sanoa Lucan koosta ja turkista, mut ilmeisesti se tykkäs, koska antoi vaaleenpunaisen nauhan XD!

Paras uros kehässä meitä oli vastassa muistaakseni Puuparran Lasse (?) ja Crazzan Casper. Kovassa luokassa siis oltiin eikä huonoille hävitty, eikä itekään oltu huonoja sillä mehän saatiin mukaan serti!

Buffing O -pentue vaikuttaa olevan kyllä kovaa luokkaa. Nyt on muistaakseni sit jo neljällä sertit plakkarissa ja osalla niitä taitaa olla jo vissiin kaksikin :). Veikkaan, että muutama MVA tulee kyllä tuosta pentueesta, kunhan 2 vee täyttävät :).

No, mutta tällaisia kuulumisia nyt tänään. Laitan tuonne näytelmät osioon arvostelun erikseen.

Leireilyä, mätsäriä yms.

Käytiin siis viikonloppuna schapeleirillä Tuorlassa moikkaamassa muita ja vähän tokoilemassa. Vettä tuli kuin aisasta ja välillä taas paistoi aurinko.

Ihanaa oli kuitenkin tavata muita schapeihmisiä ja Lucakin pääsi leikkimään veljensä Ransun kanssa. Jostain syystä Lucan piti "äijäillä" Ransulle häntä sotalippuna ylhäällä ja välillä taas ylhäällä mutta heiluen. Sen piti pitää kauheeta komentoa Ransulle kun olivat hihnassa ja vähän piti komentaa vielä vaikka saivat vapaanakin temmeltää. Lopulta kuitenki se yhteinen sävel löytyi ja kumpikin ajoi kilvan takaa toinen toisiaan :). Tosin seuraavana päivänä piti Lucan taas vähän kukkoilla Ransulle jostain syystä ja ärähtääkin :/.

Lentsun toko -koulutus oli tosi kiva :)! Lucakin tapansa mukaan otti tosi hyvin kontaktia. Ainoastaan sen piti jossain välissä käydä katsomassa, että Jessellä on kaikki hyvin. Jesse kun vikisi ja riuhtoi hihnassa kauempana. Kai se oli se paimenkoiran vaisto, joka sitä ohjasi, kun lauma oli vähän hajalla :).

Jessekin toimi tokoilussa tosi hyvin muuten, paitsi että se sitten taas tapansa mukaan lähti välillä vähän hortoilemaan :/. Jesse on siitä syystä hiukan hankala vapaana pidettävä, että se mieluusti lähtee seikkaileen omille teilleen, jos siihen ei kiinnitä huomiota. Se ei kuitenkaan karkaa pois näköpiiristä ja lähtee kyllä perään, jos mä lähen käveleen tai juokseen pois. Pitäis treenata Jessen kanssa enemmän noita juttuja, että se todellakin ottaa huolekseen sen, että saa katsoa, etten mä karkaa.

Lucan kohdalla mä huolestuin, kun ei sen mätsärikäyttäytymisestä tullu yhtään mitään. Syy oli kylläkin se, että Jesse häiritsi taustalla sen keskittymistä haukkumisellaan. Kehässä meno oli siis yhtä vetämistä ja pomppimista ainoastaan.

Tänään oli Kupittaalla mätsäri, jonne mentiin sit Lucan kanssa treenaileen, koska ens su on sit kehään meno. Jesse odotteli autossa sen aikaa, kun me oltiin kehässä. Sen oli siellä hyvä odotella, kun sillä oli kaikki ikkunat auki niin, että sai päänsä pihalle ja mä näin sen koko ajan myös kehän laidaltakin.

Luca kulki todella hienosti kehässä, kun ei Jesse ollut kehän laidalla häiritsemässä. Ei ollut hyppimisiä, eikä vetämistä. Ainoastaan seisomisessa oli hiukan keskittymisvaikeuksia, kun pää vilkuili välillä muualle, mut muuten meni hyvin. Tästä lähin siis taidan Jessen jättää aina kotiin näyttelyiden ajaksi tai vien mun vanhemmille hoitoon, ellei ne tule hoitamaan Jesseä mun luokse.

Sijoitustahan meille ei tuolla mätsärissä tullut ja sininen nauha saatiin käteen, mut kehäkäyttäytymistä me sinne mentiinki treenaamaan, eikä sijoituksia hakemaan. Nyt voi hyvillä mielin astella Lucan kanssa sunnuntaina kehään, kun tietää, että se osaa käyttäytyä siellä, jos ei Jesse ole häiritsemässä haukunnallaan.

Saas nähdä mitä tuomari Lucasta sanoo. Jos se tykkää siroista koirista niin sit ei taida olla toivoa pitkälle päästä. Luca kun on tuollainen suuriluinen schape. Mä myös mietin tuota sen pään karvoitusta, kun sillä on aivan mieletöntä pehmeää höttöä koko tukka.

Nyt tähän välikommenttina, että lähetin Lentsulle viestiä, josko se vetäis meiän alueen schapeporukalle kerran kuussa koulutustreenejä ja nyt saatiin lokakuulle eka aika. Sit taas sen jälkeen varataan uutta aikaa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan tokoilemaan :)!

Nyt palaan taas takaisin Lucan tukkaan. Mä koko ajan toivon, että sen ottatukka kasvais nopeemmin :/. Siltä on ihan kulunu tukka silmien ympäriltä varsinki, kun se on päätään hangannu pitkin lunta talvella. Hyvin hyvin hitaasti se kasvaa :(.

No saas nähdä mitä tuomari kehässä sanoo sen tukasta vai sanooko yhtään mitään. Nyt täytyy lopetella ja viedä koirat vielä iltapissille.

Ihana koulutusreissu Hesassa taas takana :)!

Oltiin taas tänään Kitiskan opissa saamassa lisää kikkoja noiden koirien koulutukseen. Täytyy taas hehkuttaa Lucaa kuinka mahtava koira se oikeesti osaa olla :). Ennen kuin mentiin hevosmaneesille niin käytin koirat pissillä erikseen pysähdyspaikalla. Se pysähdyspaikka oli sellainen, että siinä oli autotien ja sen pysähdyspaikan välissä linkkaripysäkki. Olin laittamassa Jesseä hihnaan niin Luca pomppas autosta ulos, mut tuli saman tien takasin, kun käskin sen autoon. Siinähän olis oikeesti ollu vaaratilanne, jos se ei olis totellu eli se olis voinu jäädä myös auton alle, mut se tulikin kertakäskystä takasin :). Sitten mentiin maneesille ja tehtiin Lucalle laumahäätö. Vaikka Luca päästettiin vapaaksi se otti muhun ihan koko ajan kontaktia ja kun se meinas lähtee jolkutteleen toisen koiran luo niin kun karjasin sille EI MENE niin se pysähty kuin seinään noin 2 metrin päähän musta ja otti heti kontaktin ja tuli kerta käskystä häntä heiluen luokse :). Sen jälkeen se kulki koko ajan vierellä ja tuli jopa ihan jalan viereen istumaan :). Ainoastaan kun toinen koira meni noin parin metrin päästä niin siinä tilanteessa käytin purkkia ja kielsin sitä menemästä ja Lucahan pysähtyi heti ja tuli saman tien luokse, kun kutsuin. Ei menny ees haisteluetäisyydellekään toisen koiran luo :). Olen kyllä oikeesti niin ylpee siitä tällä hetkellä :)! Sillä on siis korvat noissa tilanteissa ihan täydellisesti päässä XD! Tarkoitus onkin, että me mennään sen kanssa seuraavaksi Kupittaalle harjoittelemaan noita tilanteita, koska siellä on hyvä treenata. Tuo mun vieressä oleva pelto kasvaa tällä hetkellä sellasta parimetristä heinää ja siellä on käärmeitä niin sinne en nyt koiria viitti viedä.

Jesse oli sitten taas aivan eri maata tuolla maneesissa. Sen kun päästi vapaaksi niin se lähti saman tien haahuilemaan itekseen. Sitä ei kiinnostanu mä, eikä toiset koiratkaan. Sitä kiinnosti vaan hevosen pee, jota siellä oli maassa jonkin verran. Tuo ei kyllä ollut mulle mikään yllätys. Se on aina ollu tuollainen haahuilija ja vähän sen tyylinen koira, että se tekee just sitä mikä sitä itteään huvittaa. Sen huomas agilityssakin aikoinaan. Se malttoi hetken keskittyä ja sit se kyllästyi ja kun se kyllästyi niin ei edes nami ollut silloin enää tarpeex hyvä motivaattori. Se on just niin sellanen koira, että se ei todellakaan noudata käskyjä sokeesti kaikissa tilanteissa vaan toimii just oman mielensä mukaan. Todella haasteellinen koira siis siinä mielessä. Jessen kohdalla siis ei tehty tuota häätöä, koska sitä ei kiinnostanu mikään muu, kuin hevosen kakka :s. Ei ees se, että toinen koira leikki ja riehui omistajansa kanssa aivan vieressä.

Tuo hihnakävely onkin sit mulle treenaamisen paikka :). Vielä on paljon petrattavaa siinä, että saan noi todella kulkemaan vetämättä kahden sormen varassa. Paljon treeniä siis tullaan vielä tarviimaan. Myös remmirähinöinnin kohdalla täytyy noi purkitukset ja kiellot saada tulemaan just oikeeseen aikaan, joten mä saan olla todella tarkkana, ettei tuu myöhästymisiä. Paljon, paljon siis tarvitaan vielä treeniä, mut koko ajan suunta on parempaan.

Näin siis meillä taas tänään :).

Mietteitä koiran laumakäyttäytymisestä

Mulla tämä palava halu tutustua koiran laumakäyttäytymiseen jatkuu edelleen. Tänään ostin Cesar Millanin kirjan Koirakuiskaaja.

Olen melkeimpä ahmien lukenut kirjaa ja päässyt sivulle 74. Kirjassa Cesar kertoo upeasti sen miten hänen tarinansa koirien parissa alkoi ihan vaan seurailemalla pikkupoikana heidän maatilansa pihalla puolivillienkoirien käyttäytymistä. Heillä ei tarvittu komentosanoja, namipalkkoja yms. juttuja ja silti heillä oli luottamus koirien kesken koko ajan. Koirat kunnioittivat alusta asti ihmistä lauman päänä, eivätkä ne edes yrittäneet päästä korkeammalle tasolle. Heillä nuo puolivillit koirat olivat siis työkoiria, jotka asuivat vapaana ulkona heidän piha-alueellaan.

Tuossa kirjassa ei ole erikseen mainittu yksittäistä ongelmaa ja siihen suoraa ratkaisua, mutta tuossa on kerrottu mitä asioita koirat vaistoavat ihmisistä, toisista koirista ja eläimistä. Tähän mennessä on mun mielestä siis tuossa kirjassa ollut paljon positiivista asiaa :)!

Sain myös yhden hyvän vinkin tuon kirjan alusta miten vahvistaa omaa asemaani lauman johtajana. Ruokaa siis kun annan koiralleni niin se kannattaa sekoittaa käsin. Näin ollen ruokaan jää laumanjohtajan haju ;).

Tuossa kirjassa puhuttiin myös energioista. Sanottiin, että koira pystyy tietämään ihmisen tunnetiloista paljon ihmisen tuottaman energian avulla. Onhan se tullut itsekin huomattua, että jos on iloinen, vihainen tai surullinen niin koira vaistoaa sen aina. Koira ei tiedä syytä asialle miksi ihminen on tietyssä mielentilassa, mutta se tunnistaa ihmisen mielentilan juuri tuon energian avulla. Hyvin siis ymmärrettävää ainakin mun mielestä :). Itekin sen huomaan, että kun ulkoilen noiden koirien kanssa ja vastaan tulee toinen uros niin selkeesti itekin hiukan jännityn, kun haluan saada noi vaan tilanteesta aina pois ja tuotan silloin negatiivista energiaa, jonka koira tulkitsee sitten taas omalla tavallaan ja alkaa puolustamaan.

Koiran kieli on kyllä todella mielenkiintoista ja mulla palava halu oppia "puhumaan koiraa" ja ymmärtämään sen elämää niin paljon, kuin se vaan on mahdollista :). Syy tähän on myös juuri se, että mä en halua vain luulla vaan mä haluan myös tietää, että mun koirilla on hyvä olla. Että ne luottaa siihen, että mä lauman johtajana suojelen niitä ja että mä laumanjohtajana myös huolehdin niistä ja että niiden ei tarvitse stressata vaan, että ne voi luottaa siihen mitä mä teen.

Mä oon nyt alkanu miettimään tuota Jessen autossa stressailuakin. Voikohan sekin siis olla merkki siitä, että se ei muhun luota ihan kaikessa ?! Saa nähdä loppuuko siltä läähättäminen ja stressailu myös tämän koulutuksen myötä tossa asiassa. Jos koiralla on johtaja johon se luottaa ihan täysin niin periaatteessa senhän ei tartte sillon pelätä mitään, koska se tietää, että johtaja hoitaa homman.

Sitten vielä vähän muuta meiän koulutuksen kulusta. Jesse kävelee melkoisen hyvin nyt hihnassa ja ottaa muhun kontaktia ajoittain (tosin vois ottaa vielä enemmänkin). Ottaa kuitenkin selkeesti kontaktin, kun nyppäsen hiukan hihnasta ja ainakin näitä tuttuja reittejä se kulkee nyt melkeimpä koko ajan hihna niin löysällä, että se koskettaa maata. Lucan kanssa taas tuossa kulkemisessa on meneillään nyt toinen päivä ja edistystä on mielestäni hiukan tullut eilisestä. Kyllä se edelleen on sellanen, että se yrittää myös mennä touhottaa ja häntä on kaarella pystyssä ja se koko ajan kattelee ympärilleen ja on niinkuin olis joku maailman omistaja. Jessellähän häntä on suorana peräsimenä, kun se kulkee hihnassa ja jos se nuuskii tai toinen uros tulee vastaan on sen häntä kaarella, mut Lucalla on ihan koko ajan kaarella. Nuo maailmanomistajan elkeet, kun sais vielä pois. Uskon kyllä, että ne pikkuhiljaa kariutuu mitä pidemmälle mennään koulutuksessa. Kyllä se nyt jo ainakin muutaman kerran ottaa muhun lenkillä jopa katsekontaktin ja hihnakin riippuu melko lailla jo yhtä nätisti maata viistäen, kuin Jesselläkin :). Treenausta vaan vaaditaan vielä paljon kummankin kanssa.

Ihan niinkuin olisin myöskin huomannut Lucasta jopa sen, että käskytkin menee ainakin hiukkasen paremmin perille. Ei tartte toistaa mitään juurikaan ja jopa kieltosana EI toimii tosi hyvin :).

Että näin tänään :)!

Koulutuskuulumisia

Oltiin siis reilu viikko sitten Pevi -kouluttajan opissa Helsingissä. Lucallahan on tuo murkkuiän pahin vaihe nyt meneillään ja se yrittää kauheesti pomon paikalle meiän laumassa.

Nyt 5. pvä jääkaudesta menossa ja hiukkasen olen huomannu jo, että tuloksiakin alkaa ehkä syntyä pikkuhiljaa :). Alussa tietty ekana päivänä Luca oli hiukan hämillään kolinapurkista.

Mä oon nyt sitkeesti vieny koiria erikseen ulos ja yrittäny kirjaimellisesti muutenki toteuttaa noita kouluttajan ohjeita. Alussahan Luca jäi vikiseen ja ulvomaan, kun jätin sen yksin. Pistin webbikameran päälle ja kuvasin sitä. Nyt en oo kuvannu, kun on koneessa muisti ihan piukassa, eikä mahdu enää videokuvaa kuin pieni pätkä koneelle siitäkin huolimatta, vaikka oon yrittäny poistaa joitain tiedostoja. Pitää ens viikolla kipasta ostaan lisää muistia niin pääsee taas kuvaileen :).

Alussa oli myös Lucalla sitä hötkymistä, kun otin hihnan käteen ja olin lähdössä Jessen kanssa ulos. Kolinapurkista uskoi, jos tuli liian lähelle ja perääntyi vikkelään, mut ärähdykset ei auttanu yhtään. Nyt ollaan päästy siihen tulokseen, että ärähdys toimii jo suhteellisen hyvin ja siihen yhdistettynä sormella suunnan näyttö niin Luca ottaa etäisyyttä ja menee sivummalle makoileen. Aika usein tekee myös jo sitä, että kattelee vaan sohvalta, kun me Jessen kanssa lähdetään. Se on siis alkanu sisäistään sitä, että enää ei pääsekään yhtä aikaa ulos.

Sitruunapantahan Lucalla on käytössä, kun jää yksikseen, mut siitäkin on tarkotus luopua pikkuhiljaa. Se siis vaan on koulutuksen tukena.

Naapurit on ainakin sanonu, että meillä on ollu nyt hiljasta. Jessenkin kanssa kun oon tullu lenkiltä niin oon hiljaa yrittäny kuunnella oven takana kuuluuko sieltä mitään, mut vaikka kuinka on korva ollu ovessa kii niin mitään en oo kuullu. Sitä kyllä edelleen tapahtuu, että pöydiltä se vetelee aina välillä vähän jotain tavaraa alas, mut aika vähästä sekin on ollu jo nykyään.

Mulla itelläni ainakin on tällä hetkellä vahva usko tähän metodiin, koska muutosta on koko ajan tapahtunu pienissä erissä hiljalleen :). Niin ja onhan tuo Jessekin hyvä esimerkki siitä, että tää homma on toiminu myös sen kohdalla :).

Jessehän oli melkeimpä vielä pahempi "terroristi", kuin Luca. Onhan se niin, että kaikkeen saa varautua, kun koiran itelleen ottaa ja mä edelleen ootan sitä päivää, koska mun sohvani syödään. Jessehän maisteli aika reippaasti mun kirjahyllyä ja vähän myös lipastoa, veti pöydiltä alas tavaraa minkä kerkes, söi lepolassen pehmusteen kokonaan ja yhen rikkaharjan, muutaman cd -levyn yms. pientä kivaa, joten Lucan tuhot on ollu pieniä verrattuna tuohon :). No, mutta Jessen tuhoilut loppui kuin seinään sen jääkauden jälkeen ja siitä on nyt yli vuosi jo aikaa. Jesse on tällä hetkellä mitä mahtavin, kiltein ja ihanin kotikoira :). Nyt kun saadaan siltä vielä remmirähinät yms. turhat haukkumiset pois. Hihnassahan se kulkee nyt nätisti, kun oon käyttäny tuota kahden sormen nyppäystekniikkaa ja nykyään mä ulkoilutankin sen pelkästään kahden sormen varassa :). Se jopa ottaa muhun kontaktia ajoittain ja vähän jopa kattoo ettei mee liian kovaa :). Lucan kanssa tuo sama opettelu alkaa sit ens viikolla.

Myöskin sellasen muutoksen olen huomannu, että mä saan silittää Jesseä rauhassa, kun toinen ei tuu enää pureksiin käsiä. Samoin saan Jesselle laittaa pannankin rauhassa, kun ei toinen tuu enää väliin säätämään ja puremaan. Saan jopa kutsua rauhassa Jessen luokse rapsuteltavaksi ilman, että toinen tulee väliin puremaan käsiä. Jessen kannaltakin tuo paljon kivempaa, kun ei vieressä oo mustista. Helpompaa sitten jatkossa kummallekin koiralle, kun ei toisen tartte olla mustiksena vieressä hakemassa huomiota, kun pallutan toista vaan kumpikin saa sitten rauhassa ihan erikseenkin multa extrahuomiota :).

Uloskin, kun Lucan vien niin se ei tuu sillonkaan enää silleen hötkymään siihen vaan se ennemminkin kunnioittaa sitä, että mä kutsun sen luo ja sit se tuleeki häntä vispaten :). Kaulapannan laitto ei ihan ongelmitta suju, mutta jo toisella ärähdyksellä uskotaan, että pantaa ei saa purra, joten pikkuhiljaa sekin alkaa sujumaan. Yhä rauhallisemmin siis sujuu meillä nuo lenkille lähdötkin verrattuna siihen millasta riehumista ja käsien puremista se oli aiemmin.

Senkin huomion olen tehnyt, että enää mua ei seurailla joka paikkaan. Aiemmin Luca seuras mua vessaan ja makkariin melkein kuin varjo, mut nyt se kaikki on jääny. Makkariin en noita enää päästäkään, kun nukkumaan meen.

Halusin kirjoittaa tuon kaiken edellä mainitun, että pysyn ite myös hiukan ajan tasalla ja näen mihin suuntaan me edistytään. Nyt on ainakin ollu suunta ylöspäin ja mulla motivaatio korkeella :)!

Kuulumisia taas pitkästä aikaa

Ensinnä kerron tässä Jessestä. Sillä on nyt siis uusi ruokavalio eläinlääkärin ohjeiden mukaan juuri noiden sen arvojen tähden, josta viime textissä kirjoitin. Ruoka maistuukin sille suhteellisen hyvin ja mun mielestä sen turkki on muuttunu paremmaksi ja kasvanu valtavasti ainakin hännästä. Ihan kuin koirakin olis jopa ollut vähän pirteempi viime aikoina :). Ens viikolla on sit uudet verikokeet.

Sitten seuraavaksi Lucasta. Lucalla on siis ollut tapana jäädä haukkumaan, jos lähden Jessen kanssa ulos tms. ja oon siitä jo yhden huomautuksen naapurilta saanutkin. Hyvä kuitenkin, kun ilmottavat asiasta :). Sitä oon itekin toivonu naapureilta, että sanovat.

Mä ehdin kokeilla Lucalle tuota Multivetin haukunestopantaa, jonka mun äiti siis oli huutonetistä tilannu. Panta oli 6 kk vanha ja mun äiti maksoi siitä 80 €. Se panta ei sit toiminu alkuunkaan. Suihkautteli vaan satunnaisesti sumuja ja venttiili valskasi, eikä siitä muutenkaan huomannu oikeen, että oliko se täynnä vai ei. Mä sitten pyysinki äitini sen palauttaan, mut se tais laittaa sen myyntiin eteenpäin, kun epäili ettei palautus onnistu. Mä sit taas vuokrasin Kaarinan Happy petistä Aboistop pannan. Myyjä antoi mulle ihan uuden pannan vuokraksi ja sanoi, että hän varaa sen mulle mikäli päädyn sen ostamaan. Hekin olivat kokeilleet useita pantoja ja sanoivat tuota parhaimmaksi. Mä huomasin jo 2 päivässä, kuinka Lucan käytös muuttui, kun sai pannan kaulaan :). Päätin sit ostaa sen, koska panta toimi niin hyvin. Ollaan nyt otettu pieniä hetkiä kerrallaan tuota yksinolon harjoittelua taas Lucan kanssa ja todella hyvin on menny. Aiemminhan Luca jäi heti haukkumaan, jos joutui jäämään yksin. Nyt voin Jessen kanssa mennä vaikka 10 minuutiksi ulos ihan kahdestaan ja Luca jää kiltisti yksin kotiin odottamaan. Kun tulen sisällekin niin siellähän Luca kiltisti odottaa eteisessä Jessen tyynyllä maaten ja katselee vaan. Se ei ees enää hypi ja stressaile, kun tuun sisälle vaan ottaa ihan lunkisti. Vähän siis niinkuin arvelinkin niin se kaikki hyppiminen ja haukkuminen yksin jäädessään on ollut Lucan komentelua ainoastaan, eli siis eroahdistuksesta ei oo ollu missään tapauksessa mielestäni kyse. Hyvä noin, koska täytyyhän sen oppia myös olemaan yksin ja ihanaa, että meillä panta toimii :)! Suosittelen Aboistoppia lämpimästi!

Mulla on myös hirvee koirakuume! Mitä todennäköisemmin otan ensi vuonna loppuvuodesta itelleni pennun. Oon nyt tullu vähän siihen tulokseen, että faaraokoira olis kiva. Oonkin jo ollu yhteen kasvattajaan (Kennel Pareesa) yhteydessä, koska hänellä olis suunnitelmia astuttaa narttunsa ensvuoden lopulla ja hän haluaisi siitä pentueesta uroksen sijoitukseen. Mulle siis sopis vallan hyvin sijoitusuros, koska käyn noissa näyttelyissä.

Faaraokoira vaikuttaa ainakin luonteensa puolesta kivalta ja se on aika passelin kokoinenkin. Ei pieni, mutta ei liian suurikaan ja pärjäis kyllä hyvin Lucan ja Jessen rajuissa leikeissä mukana. Ainoona miinuspuolena pitäisin sen suurta riistaviettiä.

No, pitää kattella sit tilannetta ensvuoden lopulla uudestaan :). Nyt täytyy jatkaa siivoomisia, kun on vanhemmat tulossa kyläileen!

Nyt meillä sairastaa kummatkin koirat :(.

Täällä siis on nyt kummallakin koiralla ollut pientä probleemaa. Lucalla on tuo korvatulehdus jo parempaan päin, mut tuon koirapuistossa saaneen haavansa se saa aina auki uudestaan. Täytyy tänään hakee sille samalla kauluri, kun haen Jesselle lääkkeet.

Jessellä siis epäillään kilpirauhasen vajaatoimintaa. Mä huomasin jo oikeestaan vuosi sit, että Jessen kunto alkoi laskemaan ja meninki sen kanssa eläinlääkäriin sillon. Eläinläkäri kuunteli sydämen ja keuhkot ja totesi, että niissä ei ole mitään vikaa ja näin ollen asia jäi siihen. Myöhemmin sitten aloin kiinnittämään huomiota sen turkin värin haalistumiseen ja siitäkin soitin eläinlääkäriasemalle, mut ne ei osannu sanoa asiaan mitään. Näytinkin tuota Jessen turkkia eläinlääkärille samalla, kun hain Lucalle korvaan antibiootit. Ei osannu edelleenkään eläinlääkäri sanoa asiaan mitään. Sunnuntaina sitten huomasin todella, että kaikki ei ole ok. Tehtiin illalla klo 21 noin 4-5 km lenkki ja loppulenkistä Jesse veti jarrut päälle. Jouduttiin hetki huilaamaan ja sitten se löntysteli loppumatkan kotiin. Maanantaina mentiin sitten eläinlääkäriin ja otettiin laaja verenkuva. Alat oli hiukkasen koholla ja samoin myös Crea ja Gluc. Eläinlääkäri epäili samaa asiaa pääsyylliseksi niinkuin minäkin, eli kilpparin vajaatoimintaa. Nyt sitten oottelen tässä niitä vastauksia.

Tutkin vielä illalla paremmin, että mitä kaikkea tuo koiralle aiheuttaa ja huomasin, että Jessellä on kaikki mahdolliset siihen liittyvät oireet. Mä olin paljon pistäny noista oireista myös kastraation piikkiin, mut en pistä kyllä enää! Välillä mietin, että olis pitäny tajuta jo aiemmin, koska itekin tuota samaa sairastan ja tiedän kuinka paljon se vaikuttaa elämään, jos ei ole lääkitystä tai lääkitys ei ole kohdallaan.

Vaikka siis en ole vielä diagnoosia saanut niin oon sen jo itekin todennu, että vajista sen on pakko olla. Jessellä on ilmenny seuraavat oireet: Väsymys, apaattisuus, haluttomuus (nuo oireet voimistuvat vielä kuumalla ilmalla), karvan haalistuminen, kuiva hilseilevä iho, kyljistä, hännästä, rintakehästä ja mahan alta on lähteny paljon karvaa ja mahan alla karva kuultaa läpi. Myös kainalot ja nivuset on kaljuuntunu melkein kokonaan. Kaiken lisäksi Jessellä on turvotusta.

Sydän ja keuhkot myös kuunneltiin ja niissä äänet oli onnex puhtaat :)! Nyt oon toisaalta ite tosi helpottunu siitä, että mitään vakavampaa ei oo päässy kehittymään ainakaan nyt näillä näkymin. Onhan tuo kilpparin diagnosointikin vähän hakuammuntaa ja mulla itellänikin hoidettiin sitä alkuunsa vaan masennuksena, mutta kun otin asian uudestaan puheeksi lääkärin kanssa niin sit alettiin seuraamaan arvoja ja vuoden päästä tehtiin diagnoosi, vaikka T4V ei ollutkaan päässyt laskemaan kertaakaan. Nyt on ollu jo itellään suhteellisen hyvä olla pitkän aikaa :). Se siis, että sairastan ite samaa sairautta helpottaa nyt mua kummasti, kun osaan vähän aavistella Jessenkin tuntemuksia ja tiedän, että lääkkeet auttaa :). Oikean lääkityksenkin löytäminen on vähän hakuammuntaa, mut pääasia on, että saisin taas oman iloisen Jesseni takaisin :)!

Mä ehdin jo miettiä kaikkia kamalia ja vakavia juttuja. Kävi jo mielessä sateenkaarisillalle laittaminenkin, kun mietin, että jos sillä on jotain niin vakavaa mistä se ei selviäis ja mikä vaan tuskattuttais sen elämää.

Mä olenkin sitä tyyppiä, että mä en todellakaan halua antaa noitten mun koirien kärsiä. Siinä vaiheessa, kun koiran elämä ei enää ole sen arvoista, että se pystyis ilman tuskia elämään niin kyllä siinä vaiheessa on oikeutettua päästää oma rakas hauva sateenkaarisillalle. En missään nimessä pystyis tuottamaan rakkaille hauvoilleni kärsimyksiä pitkittämällä niiden elämää vaan oman itsekkyyteni tähden.

No, mutta nyt kuitenkin elämä jatkuu ja Jesse saa tänään lääkkeet heti, kun eläinlääkäri soittaa arvoista. Kumpa vaan kävis nuo samat thyroxinit, kuin mullakin, jotta voisin ne antaa sille heti. Oon siis tuon tähden pitänyt sitä nyt aamulla syömättä.

Kaikille Jessen sisaruksille, jotka tiedän, oon laittanu viestiä eteenpäin, että Jessellä nyt epäillään tuota ja se on perinnöllistä. Täytyy infota myös kasvattajaa, kun saan vastaukset.

Laitan tännekin infoa heti, kun tiedän asiasta.

Nyt sain eläinlääkäriltä vastaukset ja valitettavasti kyse ei olekaan kilpirauhasesta vaan jostain muusta :(. Tietysti masentaa, kun sitä miettii niitä pahimpiakin juttuja, mut kuukauden päästä selviää taas asioita lisää, kun on uus kontrolli. Nyt siis Jesse sai 10 pvä:n ab -kuurin ja maksasairaan koiran ruokaa kuukaudeksi. Katotaan miltä alkaa näyttämään tilanne.

Korvatulehdus vaivaa

Tänään on ollu tarkotus saada jotain aikaiseksi ja hiukan oonkin saanut. Mullahan on tuo lihoominen myös alkanu, kun sairastan tuota kilpirauhasen vajaatoimintaa. Vielähän mä olen ihan normaalipainoinen, mutta en ole kauaa, jos en tee asian hyväx jotain.

Mä oon aina tykänny liikkua joskus vähän enemmän ja joskus taas vähemmän ja ollu tosi hoikka. Hoikimmillaan mä oon painanu 54-55 kg ja oon voinu syödä ihan mitä vaan ja millon vaan, eikä oo näkyny missään. Nyt oon painanu parhaimmillaan melkein 64 kg ja kaikki tullu todella helposti. Tosin osa myös johtuu siitä, että oon tässä monta viikkoa ollu jo rampa.

Tein sitten itelleni profiilin tuonne kiloklubiin (ilmainen palvelu) ja kartotan nyt tarkkaan mun syömiset ja liikkumiset ja laitan sinne kaiken ylös. Suosittelen muuten tuota kiloklubia :). Jos jotain kiinnostaa niin kannattaa käydä tsekkaamassa www.kiloklubi.fi ;).

Enää en oo kuitenkaan ihan niin rampa mitä olin ja pääsin jo viikonloppuna koirien kanssa tänne Turkuunkin. Liikunta alkoi hitaasti mutta varmasti :). Ensin oli keppi apuna, kun noita koiria ulkoilutin, mutta pikkuhiljaa alkoi tulla jalkaan yhä enemmän voimia ja nyt mä pystyn tekeen noitten kanssa jo noin 20 min pissityksen rauhallisesti kävellen :). Yx lenkki oli kyllä tänään vähän liikaa, kun päätin sisukkaasti, että nyt täytyy jo yrittää tehdä vähän pitempikin kierros! Oltiin sillä kertaa ulkona yhteensä 30 min ja sillä matkalla kyllä koipi väsyi jo ihan kiitettävästi, mut hyvin silti päästiin kotiin. Mä kun kuvittelin, että voisin jopa ens viikolla mennä töihin hetkex aikaa, mut eihän siitä tule vielä mitään tällä jalalla, eikä vielä moneen viikkoon, kun on tuo leikkauskin pikapuoliin. Onnex ihanat työkaverit sentään huomioi mua välillä ja kyselee onko mulla listatoiveita tai toiveita oma potilas -juttuja varten ja sainpa tulla yhteen tiimi-iltapäiväänkin, vaikka olin sairaslomalla, eli ihana pomokin on mua huomioinut :)!

Onnex sentään on pidelly ihania päiviä, joten mikäs tässä on sairastella ja koiratkin nauttii, kun äippä on kotona :). Näytelmiä en oo nyt kyllä uskaltanu yhtään suunnitella. Täytyy ens saada ittensä kuntoon.

Mä tuossa eilen tutkailin Lucan korvia ja nypin sen rehottavat korvakarvat. Sen toinen korvakäytävä on melko ahtaan näköinen ja nytkin se selkeesti punotti ja oli töhnäinen ja haisi imelälle. Ihan selkee korvatulehdus sillä. Kaiken lisäx se ravisteli paljon päätänsä ja rapsutteli korvaansa. Mä menin Apilasta hommaamaan sille homeopaattista korvalääkettä, eli Graphitesta potenssiin 30 C ja oon nyt sitä antanu eläinten luontaisterapeutin ohjeiden mukaan. Huomenna olis ollu aika eläinlääkärille, mut siirsin sen ajan perjantaille, koska meinaan nyt kattoo, josko tuo Graphites auttais. On se ainakin selkeesti rauhottanu sitä korvaa, mut on se edelleen sellanen hiukan kosketusarka, kun yritän pumpulilla putsailla korvakäytävää töhnästä. No, jos vielä perjantai -aamuna on punotusta ja töhnää niin sit mennään lääkäriin.

Lucan turkkin väri muuttuu mustista kohdista yhä vain enemmän tumman suklaanruskeaksi. Jessen turkissa taas alkaa näkymään kastraation tuomat haitat. Paljon tunkee valkoista karvaa sekaan ja musta väri on haalistunu selästä. Tuollainen "kauneusvirhe" ei kylläkään haittaa. Se on pienempi haitta, kuin mitä oli ne hormonien tuomat haitat. Huomattavasti helpompaa Jesselläkin, kun ei maha ole jatkuvasti sekaisin, eikä oo niitä muitakaan miesten vaivoja :).

No, mutta nyt taidan taas alkaa tässä vähän tekemään jotain ja kirjoittelen sitten taas toiste lisää :).

Kuulumisia jälleen

Täällä sitä edelleen ollaan koipipotilaana Somerolla koirien kanssa. Lucalla olis ollu kehään menokin ens viikon sunnuntaina, mut eipä se nyt taida onnistua, kun kukaan ei mua Saloon suostu kuskaamaan ja koiran ja kepin kanssa en siellä pärjää, vaikka kaveri, joka tulee sinne esittamään Lucan ja Jessen kaveria Remua Norwich -kehään olis myös suostunut esittään Lucan. Harmi homma :(. Saas nähdä miten käy sitten muiden kesän näyttelyiden, että pääsenkö niihin, nyt kun saattaa olla niin, että taidan joutua leikkauspöydälle, mutta siitä tiedän sitten huomenna taas.

No mutta se niistä mun sairasteluista. Mennäänpäs nyt asiaan, eli koiriin :). Lucan mittasin tänään ja mittasin kahteen kertaan, mut en oo vieläkään ihan varma sainko oikean tuloksen. Jätkä on ainakin kasvanu melko jättiläiseksi ja vertaan nyt Jesseen, joka näyttää melko pieneltä Lucan rinnalla ja onhan se, kun kokoeroa on 4 cm. Kasvuvauhti ei kyllä oo mielestäni ollu mitään liian nopeeta, joten en oo siksi vaihtanu vielä adulttiin tuota pentumuonaa, enkä nää edelleenkään aihetta vaihtaa. Sitäpaitsi tuota säkkiä on vielä muutama kilo jäljellä, joten saa syödä vielä tuon loppuun ennen kuin vaihdan. Lucasta on mun mielestä kehittyny tosi upee koira ulkoisilta mittasuhteiltaan ja vahvaluustoinen myös. Ainakin itseni mielestä se on hyvin kaunis ja hyvärunkoinen :). Silmät sillä on edelleen tuollaiset vaaleat sudensilmät ja ne tuskin tulee enää muuttumaan ja niistä siellä Tampereella se ruotsalaistuomari mainitsikin jotain ja varmasti tulee jotkut muutkin tuomarit mainitsemaan, mutta mua se ei yhtään haittaa. Itseasiassa nuo sen silmät on mun mielestä vaan hauska "erilaisuus" :). Ne on hyvin ilmeikkäät silmät :). Myös koko on hiukan yli sallitun, mutta eipä tuokaan haittaa, kun mittasuhteet on kuitenki hyvät.

Nyt kun tää meikäläisen polvi kestää hiukkasen seisomista niin oon taas yrittäny noita aktivoidakin sen mitä keppien kanssa vaan pystyn. Oikeestaan noi kepit on ollu hyvänä apuvälineenä, kun oon opettanu noille taas esteiden yli hyppimistä ja noista kepeistähän on tullu hyviä esteitä :). Sit ollaan Jessen kanssa ihan vaan noita perustemppuja harjoiteltu mitkä se jo osaakin, eli markka, tanssi, tassu...toinen tassu ja kasiakin kohta varmaan taas harjoitellaan ja kiittämistä opetellaan. Lucalle taas oon alkanu opettaan tuota markka -temppua.

Oon taas tässä pyöritelly sitäkin ajatusta mielessä, josko lähtis noitten kanssa agilityyn ja tokoon, kun pääsen näistä kepeistä. Oikeestaan Lucalle vois olla toko tällä hetkellä kuitenki parempi juttu, koska sen keskittymistä pitäis kehittää enemmän. Jessen kanssa vois kokeilla tota agia uudestaan vaikkakin se on sellanen, että se ei jaksa useita toistoja ja kyllästyy helposti. Sen kanssa siis ei voi treenata kuin pienissä erissä kerrallaan.

Huomenna täytyy hakee kotoa kamera mukaan niin voi taas napsia kuvia koirista ja niiden kavereista.

Eipä tässä tällä kertaa muuta kuin aurinkoisia päiviä kaikille :)!

Kuulumisia

Täällä sitä ollaan Somerolla mun vanhempien luona jo kolmatta viikkoa koipipotilaana. Hiukan on ollut tylsää, kun ei ole oikein voinu koirien kanssa touhuta mitään. Jessekin on jo tylsyyttään ilmaissut välillä kattomalla surullisesti ja huokailemalla syvään. No, eipä tässä nyt auta kuin aika ja lääkäri, jotta saan taas polveni kuntoon. Onnex sentään on jo paranemaan päin, mutta huomenna vielä ortopedille ihan varoiksi.

Koirien puolesta on kyllä kiva, kun on iso piha missä juosta mielin määrin. Ovat kyllä myös innostuneet kaivelemaan mun äidin kukkapenkkiä ja piilotelleet luita sinne. Nyttenkin Luca löysi jonkun luunsa ja lähti pinkomaan se suussaan pakoon Jesseä. Välillä Jesse taas sai luun ja Luca jahtasi sitten Jesseä. Oli hauskaa katsella niiden leikkiä :).

Luca on nyt alkanu selkeesti keräämään massaa ja Seita -äidin muodot ovat alkaneet muokkautumaan esille. Luca punnittiin tänään ja sillä oli painoa 21,4 kg! Kaikki on pelkkää lihasta. Säkä oli viikko sitten noin 49,7 cm. Voi olla, että himpun verran on tullut korkeutta, mutta nyt näyttäis siltä, että Luca on alkanu kasvaan selkää. Siihen on tullu selkeesti pituutta enemmän. Jessekin punnittiin ja vaikka se selkeesti näyttää pienemmältä, kuin Luca niin on silläkin painoa yhteensä 19 kg. Ei siis ainakaan lihonnu ole :).

Lucan kanssa olis seuraava näyttely Salossa, mutta saas nähdä saanko polveni täysin kuntoon siihen mennessä.....tuskimpa. Sitä melkeimpä meikäläinen jää saikulta suoraan kesälomalle, kun kesäkuun alkupuolella olis tarkotus pitää viikko lomaa ja heinäkuussa loput.

No, eipä auta kuin toivoa, että pian pääsen takasin töihin ja toivottavasti koirat sopeutuu taas pian siihen arkielämään mikä meillä normaalisti on. Tuskin ne omaa kotiaan ovat unohtaneet.